Suodatetaan 4/4 blogikirjoitusta, joiden avainsana on 'valtio expo'.

Majakka

Tiede, taide, talous, tahto ja teot – työkaluja toivorikkaaseen ja kestävään tulevaisuuteen

Eipä tiennyt merilehmä mitä tuleman piti, kun katseli Vitus Beringin ja Georg Stellerin retkikunnan rantautumista kotisalmensa kallioille. Tulevaisuus ei lopulta osoittautunut tämän suuren ja säyseän..

voikukka auringossa

Mistä toivo syntyy ilmastonmuutoksen torjumiseen?

Valtio Expossa olimme toivon ja tulevaisuuden äärellä Keväisenä tiistaipäivänä sadat valtionhallinnossa työskentelevät virkamiehet ja näytteilleasettajat kokoontuivat aurinkoiselle Katajanokalle toivon ja tulevaisuuden teemojen pariin Valtio Expoon…

Töissä valtiolla

Muistan hyvin, kun reilut kymmen vuotta sitten siirryin Valtiokonttoriin. Omat mielikuvani eivät täysin vastanneet todellisuutta. Työskentely valtiolla ei ollutkaan kovin eksoottista. Reilun viikon työskentelyn jälkeen..

Lattiatuntumaa ja tuloksia – onnistuiko Valtio Expo?

Valtio Expo pidettiin jälleen toukokuussa Marinessa. Kävijöitä riitti tungokseen asti. Pöhinä oli hyvä ja vastaantulijat kiittelivät hyvästä meiningistä ja kiinnostavasta ohjelmasta. Onnistumisesta kieli myös se,..