1990

Valtion eläkerahasto aloitti toimintansa vuoden 1990 alussa TUPO-neuvottelusopimuksen tuloksena.

Valtion eläkerahasto aloitti toimintansa vuoden 1990 alussa.

Valtion eläkerahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, josta säädetään Valtion eläkerahastosta annetusta laissa.

Valtion eläkerahasto on olemassa valtion tulevien eläkkeiden maksamiseen varautumiseksi ja eläkkeistä aiheutuvien menojen tasaamiseksi. Sen tarkoituksena on koota varoja, joiden avulla suurten ikäluokkien eläkkeiden kustannusrasitusta voidaan eläkemenon huippuvuosina tasata rahastoa purkamalla.

Rahastoa hoitaa Valtiokonttori. Rahastolla on valtiovarainministeriön määräämä johtokunta, joka päättää rahaston sijoitusperiaatteista ja vastaa rahastosta.

4.1.1991 ilmestyi Valtiokonttorin sisäinen tiedotuslehti Sinetti 1/91 (74k, pdf).

1992

Laatu on asia, joka Valtiokonttorissa sisältyy jokaisen tulosyksikön vuosittaiseen tulossopimukseen. Sitä kautta se on myös jatkuvan tulosseurannan kohteena. Laatutyön suunnitelmallinen kehittäminen aloitettiin vuonna 1992, organisoitiin kaikissa yksiköissä vuonna 1994 ja systemaattinen laatutyö aloitettiin vuonna 1995.

Laatutyön suunnitelmallinen kehittäminen aloitettiin vuonna 1992.

Kerran vuodessa kukin tulosyksikkö erikseen oman yksikkönsä osalta ja Valtiokonttorin laajennettu johtoryhmä koko viraston osalta suorittaa laadun itsearvioinnin. Ensimmäiset laadun itsearvioinnit toteutettiin vuonna 1996. Vuonna 1999 tehtiin sisäinen laatuhakemus, jolloin yksiköt pisteyttivät toistensa toimintaa ja mukana oli myös laatuun erittäin syvälti perehtynyt konsultti.

Työvälineenä itsearvoinnissa käytimme neljänä ensimmäisenä vuonna Suomen laatupalkinnon arviointiperusteita. Vuonna 2000 siirryttiin käyttämään Euroopan laatupalkinnon perusteita. Arviointiperusteiden mukaisesti panostamme toiminnan arviointiin ja jatkuvaan parantamiseen. Tavoitteena on parantaa toimintojamme, palvelujamme ja tuotteitamme sekä henkilöstön hyvinvointia.

Asiakaslähtöisyys ja jatkuva parantaminen

Myös valtionhallinnossa tehokas toiminta edellyttää järjestelmällistä johtamista ja asiakkaan tarpeista lähtevää toimintaa. Olennainen osa menestyksellistä toimintaa on prosessien hallinta. Se keskittyy organisaation tuotteisiin ja palveluihin liittyvien prosessien suunnitteluun, ohjaamiseen ja parantamiseen tavoitteena toiminnan sujuvuus, kustannustehokkuus ja virheiden ehkäiseminen. Lisäksi tärkeää on kiinnittää huomiota tukiprosessien sekä toimittaja- ja yhteistyöprosessien hallintaan.

Olemassaolomme ei ole itsetarkoitus. Olemme olemassa tuottaaksemme laadukkaita palveluja asiakkaillemme ja muille yhteistyötahoillemme. Toiminnan jatkuvalla parantamisella varmistamme sen, että jatkossakin olemme palvelujen tuottaja.

Arviointialueet on niputettu kahdeksaan ryhmään: johtajuus, strateginen suunnittelu, asiakas- ja markkinasuuntautuneisuus, tiedot ja niiden analysointi, henkilöstön kehittäminen, prosessien hallinta, toiminnan tulokset sekä yhteiskunnalliset vaikutukset. Jokaisen arviointialueen ja sen alla olevan kohdan osalta tarkastellaan kolmea asiaa: onko meillä käytössä sovittu menetelmä, kuinka me sovellamme menetelmää käytännössä ja kuinka parannamme tältä osin toimintaamme.

Laatupalkintoa tavoiteltaessa arvioinnin suorittavat ulkopuoliset arvioitsijat.

Valtiokonttorin laatutie 1994 – 2000

  • 1994 Laatuorganisaatio perustettiin, otettiin käyttöön johdon tietojärjestelmä ja raportointimenettely sekä käynnistettiin johtamisen kehittämisohjelma.
  • 1995 Vuosittain toistettava, systemaattinen asiakastyytyväisyyden ja henkilöstön työtyytyväisyyden mittaaminen aloitettiin, Valtiokonttorin laatupolitiikka kirjattiin laatutauluun, aloitettiin toimintaprosessien määrittely ja kuvaaminen sekä laatukoulutus.
  • 1996 Laatupalkintoperusteinen toiminnan vuotuinen itsearviointi aloitettiin, johdon tietojärjestelmän henkilöstöosa ja Valtiokonttorin ensimmäinen Työympäristöohjelma valmistuivat, johto ja päälliköt kokoontuivat ensimmäisen kerran vuotuiseen päällikköpäivään.
  • 1997 Henkilöstöstrategia ja ensimmäinen henkilöstökertomus valmistuivat, välittömän yhteistoiminnan ja osallistumisen kartoitus aloitettiin, kaikista tehtävistä kirjoitettiin tehtäväkuvaukset, tehtävien vaativuuksia ja henkilökohtaista suoriutuvuutta koskevat kriteerit valmistuivat ja kolmen toimialan strategioiden suunnittelutyö aloitettiin.
  • 1998 Toimialojen strategisten mittareiden kehittäminen aloitettiin, otettiin käyttöön osaamisen hallintajärjestelmä pilottina Rahoitus-yksikössä, aloitettiin systemaattiset tulos- ja kehityskeskustelut koko henkilöstön kanssa, toimistojärjestelmä ja keskitetty käyttäjätuki organisoitiin, tietohallintostrategiat valmistuivat ja esimiesten jaksamista tukeva Allin klubi aloitti toimintansa.
  • 1999 Laatupalkintoperusteinen toiminnan arviointi hakemusperustaisena toteutettiin, asiakaspalautejärjestelmät otettiin käyttöön kaikissa yksiköissä ja tuote- ja palveluprosessit tunnistettiin ja kuvattiin.
  • 2000 Esimiesten johtamisvalmennus aloitettiin, tasapainoiseen tuloskorttiin perustuva Valtiokonttorin ohjausmalli valmistui ja Valtiokonttorin sähköisen asioinnin strategia valmistui.

1998

Dealerit työssään vuonna 1996

Valtiokonttorin dealerit työnsä ääressä 1996.

Vuoden 1998 alusta siirrettiin valtion lainanoton operointi valtiovarainministeriöstä kokonaan Valtiokonttoriin. Suomen EMU-jäsenyyden lähestyessä lainanoton jakaminen koti- ja ulkomaiseen oli käymässä epätarkoituksenmukaiseksi. EMU:ssa valtion lainanotto voitaisiin kokonaan toteuttaa uudessa kotivaluutassa, eurossa.

Lainanoton keskittämisellä saatiin tehokkuusetuja, kun koko velanhallintaan liittyvä ammattitaito on yhdessä paikassa.

1999

Suomi liittyi euromääräisten lainojen liikkeeseenlaskijoiden joukkoon, kun se 6. toukokuuta 1998 laski liikkeeseen 2 miljardin euron suuruisen lainan. Laina on maturiteetiltaan 11 vuotta ja se erääntyy huhtikuussa 2009.

Suomea ennen olivat euroissa ehtineet vuonna 1998 lainaamaan mm. Italia, Espanja, Kreikka ja viimeisenä Ruotsi. Silti voi sanoa Suomen olleen lajissaan ensimmäinen. Suomen laina oli ensimmäinen dokumentoinniltaan kotimainen laina, jonka laski liikkeeseen EMUun heti alusta alkaen liittyvä valtio. Ruotsin kaksi viikkoa aiemmin liikkeeseen laskema laina oli myös kotimaista muotoa, mutta Ruotsihan ei liittynyt EMUun vuonna 1999. Muiden valtioiden eurolainat taas ovat olleet perinteisiä eurobond-lainoja, joiden juridinen muoto poikkeaa kotimaisista lainoista.

Taustalla valmistautuminen EMUun

Eurolainan liikkeeseenlaskun perimmäinen syy oli strateginen. Lyhyellä tähtäimellä euroissa lainaaminen on hieman markoissa lainaamista kalliimpaa. Markoissa Suomi olisi teoriassa saanut saman lainan noin 0,05 %-yksikköä edullisemmin, joskin noin 12 miljardin markan nostaminen kotimaisilta rahoitusmarkkinoilta lyhyessä ajassa olisi ollut mahdotonta. Lainan tärkein tavoite oli laajentaa Suomen investoijapohjaa houkuttelemalla uusia sijoittajia valtion kotimaisiin lainoihin.  Laaja investoijapohja omalta osaltaan vähentää lainan volatiliteettia jälkimarkkinoilla. Eurolaina myös palautti Suomen nimeä lainanottajana vanhojen Suomi-sijoittajien mieliin. Olihan Suomen edellisestä ulkomaisesta transaktiosta ehtinyt kulua jo lähes vuosi. Valtiokonttori arvioikin, että lainan pitkäaikaiset hyödyt enemmän kuin kattavat lyhyen ajan kustannukset.

Investoijapohjan laajentaminen on tärkeää tulevia EMU-olosuhteita silmälläpitäen. Monet kotimaiset sijoittajat suunnittelevat hajauttavansa sijoituksiaan Suomen valtion obligaatioista ulkomaisiin sijoituskohteisiin, kun valuuttakurssiriski euroalueen sisällä poistuu. Valtiolle on näin ollen tärkeää laajentaa sijoittajapohjaa kotimaan ulkopuolelle ja tutustuttaa ulkomaisia sijoittajia kotimaisiin obligaatioihin ja kotimaiseen huutokauppakäytäntöön, jota jatketaan myös EMUssa.