Kestävän hallinnon yksi keskeinen ominaispiirre on tiedon tuottaminen yhteiskunnalle sen toiminnasta. Valtiokonttori julkaisee verkossa runsaasti erilaista tilastotietoa valtiontaloudesta, muun muassa valtion varoista myönnettävistä valtionavustuksista. Tiedot ovat palveluissamme avoimesti niin päättäjien ja median kuin aiheesta kiinnostuneiden kansalaisten saatavilla.
Jotta valtionavustuksista saataisiin kokonaisvaltaisempi käsitys, valtiovarainministeriö antoi vuonna 2023 asetuksen, että kaikkien noin 70 valtionapuviranomaisen pitää kertoa Valtiokonttorille avaamistaan hauista ja niissä tekemistään myönteisistä ja kielteisistä valtionavustuspäätöksistä. Tämän taustalla oli havainto, että valtionavustuksista tiedettiin kokonaisuutena lopulta aika vähän. Oli epäselvää, kuinka moni viranomainen niitä myöntää ja paljonko ja keille rahaa menee. Yksittäisillä viranomaisilla saattoi olla kokonaiskuva omista päätöksistään, mutta kokonaisuuden hallinta oli hankalaa.
Vuoden 2024 aikana viranomaiset toimivat uuden asetuksen mukaan ja toimittivat tiedot kolmen kuukauden sisällä tehdyistä hakuilmoituksista ja päätöksistä Valtiokonttorille. Näistä tiedoista rakennettiin Tutkiavustuksia.fi-palvelu, josta tiedon saavat kaikki halukkaat käyttöönsä. Huhtikuussa 2025 meillä oli ensimmäistä kertaa kasassa tieto kaikesta valtionavustustoiminnasta vuoden 2024 osalta. Palvelu lisää läpinäkyvyyttä ja siten luottamusta valtion hallintoon.
Hakemuksia tehtiin 71 viranomaiselle yli 62 000 ja niistä myönteisen päätöksen sai noin 59 prosenttia. Avustuksia jaettiin yhteensä 2,8 miljardia euroa. Suurimman yksittäisen avustuksen saaja oli Teknologian tutkimuskeskus (VTT), noin 108 miljoonaa euroa. Eniten avustusta myönsi Innovaatiokeskus Business Finland, noin 447 miljoona, ja eniten hakemuksia vastaanotti Suomen metsäkeskus, noin 17 000. Yhteisöille (yritykset, yhdistykset jne.) myönnettiin suurin osa avustuksista eli 2,7 miljardia ja yksityishenkilöille 65 miljoonaa.