”Töissä Suomelle, kestävästi planeetalle” on mottomme valtion työelämän ja kestävyystyön tukemisessa, edistämisessä ja kehittämisessä. Arvomme tässä työssä ovat kestävyys, moniäänisyys, kumppanuus ja kokeilevuus. Arvot kuvaavat arjen toimintaamme ja toteutuvat konkreettisissa tekemisissämme.

Hyvä työelämä luo ja tuottaa kannattavuutta. Kestävyys on kaiken työn ja tulevaisuuden perusta. Resurssimme ja osaamisemme ovat yhteisen hyvän palveluksessa. Teemme muutoksesta helpompaa kumppaneillemme valtionhallinnossa.

Työmme konkreettiset kädenjäljen mahdollisuudet kohdistuvat erityisesti SDG-tavoitteisiin 16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto ja 17 Yhteistyö ja kumppanuus. Tunnistettuja tavoitteita toteutamme työssämme esimerkiksi seuraavin tavoin.

Vahvistamme yhteistyötä

Vahvistamme poikkihallinnollista yhteistyötä mahdollistamalla valtionhallinnon verkostotyötä (mm. kestävyys- ja vastuullisuusverkosto, työsuojeluverkosto, työyhteisösovittelijoiden verkosto), tukemalla poikkihallinnollisia Kaiku-hankkeita sekä vetämällä Ekosysteemikoulua. Moni yksin näihin liittyvää tehtävää tietyssä organisaatiossa tekevä asiantuntija saa verkostoista tukea työlleen ja sen kehittämiselle – kollegat löytyvät laajasta joukosta valtionhallinnon ammattilaisia.

Tuemme kestävyystyötä

Edistämme kestävään kehitykseen tähtäävää työtä muun muassa ylläpitämällä kestävyysraportoinnin ohjeistusta, sparraamalla virastojen kestävyystyötä ja tekemällä vuosittaisen yhteenvedon valtionhallinnon kestävyysraporteista sekä edistämällä kestävyysajattelua valtion työelämän kehittämisessä. Vuonna 2024 käynnistimme kestävyysraportointia tukevan työn vaikuttavuuden aiempaa kattavamman tarkastelun.

Tuemme tulevaisuustyötä ja yhteisöllistä oppimista

Tuemme jaettua tulevaisuuslukutaitoa ja tulevaisuustyötä esimerkiksi fasilitoimalla valtion ennakoijien verkostoa ja vetämällä Kehittäjävalmennusta. Tuemme yhteisöllisen oppimisen edellytyksiä kaikessa työssämme. Järjestämme monenlaisia tapahtumia kuten vuosittaisen Työsuojelupäivän ja webinaareja ajankohtaisista aiheista koko valtionhallinnon hyödyksi. Tuotamme sisältöjä ja työkaluja Valtiolla.fi-alustalle.

Tuemme valtionhallinnon kehittämishankkeita

Uudistumisen ja kehittymisen tueksi on käytettävissä Kaiku-kehittämisrahoitus, jonka myöntämisestä vastaamme. Rahaa näihin valtion hankkeisiin on käytettävissä noin miljoona euroa vuodessa. Kannustamme erityisesti toteuttamaan poikkihallinnollisia yhteishankkeita.

Organisaatioiden uudistumiskyky ja työyhteisöjen hyvä toimivuus vahvistavat myös taloudellista onnistumista. Ilman kestävyysajattelua ja konkreettista kestävyystyötä työelämän hyvää tulevaisuutta ei voi rakentaa ja saavuttaa. Näiden tavoitteiden edistämiseksi ja mahdollistamiseksi teemme työtä poikkihallinnollisesti, ihmislähtöisesti ja ilmiölähtöisesti yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Yhdessä voimme tehdä hankalasta mahdollista.

Tutustu tunnuslukuihin >

Sari Virta työskentelee kehittämispäällikkönä Talous ja työelämä -osastolla

Lue seuraava artikkeli

10. Sosiaalinen kestävyys