Valtiokonttorissa on vuosien kuluessa vaikuttanut monenlaisia persoonallisuuksia, joista on jäänyt juttuja elämään. Tähän osioon on koottu joitakin tarinoita, jotka suullisena perintönä ovat siirtyneet uusille työntekijäsukupolville.
Alkupalaksi Yhdysvaltalaisessa lehdessä vuonna 1938 julkaistu pilakuva eri maiden velanhoidon laiminlyönneistä. Ainoa takaisinmaksaja oli Suomi. Hyvän velallisen maine helpotti uusien lainojen saantia Suomeen. (Lähde: Nars, Kari 2002: Mahtimiesten matkassa, kirjan kuvaliite).
Hamekankaita ja kulunvalvontaa
Ylikamreeri Greta Walinista on runsaasti juttuja, hän kun oli tiukka neiti-ihminen ja toimissaan jämpti. Vuosittain hänen toimistossaan juotiin Impin-päiväkahvit, ties mistä syystä.
”Oletko sinä kunnon tyttö?”
Ylikamreeri Walin haastatteli 17-vuotiasta neitosta, joka oli pyrkimässä työhön Valtiokonttoriin. Tärkein ja ratkaisevin kysymys kuului: ”Oletko sinä kunnon tyttö?” – Kyseinen tyttö osoittautui mitä ilmeisimmin kunnolliseksi ja pääsi työhön konttoriin. Aamuisin hänen ensimmäinen tehtävänsä oli tupeerata ja kammata neiti Walinin hiukset.
Ylikamreeri Walinin aikana olivat tavat kunniassaan: työntekijät nousivat seisomaan esimiehen tullessa huoneeseen ja paljaita käsivarsia ja sääriä ei tietenkään kukaan juljennut työpaikalla esitellä. Neiti Walinilta sai myös hyviä vinkkejä sen suhteen, mistä liikkeestä kannatti ostaa vuorikangas leninkeihin, jotta kahina oli hienolle naiselle oikeanlainen.
Ylikamreeri Walin kuului Valtiokonttorin johtokuntaan. Johtokunta lounasti joka päivä kello 12 silloisen Postisäästöpankin henkilöstöravintolassa. Kaikille oli selvää, että naistenhuoneen oli oltava tyhjänä kello 11.50, koska silloin neiti Walin valmistautui lounasta varten.
Kun mitään kulunvalvontaa ei sen kummemmin aikoinaan ollut, niin sellaisena toimi Fabianinkadun toimitiloissa ylikamreeri Walin. Henkilöstö kulki portilla suljettavan kongin kautta, ja vahtimestari ei saanut avata porttia ennen kuin neiti Walin oli itse lähdössä.
Hatunsyöntiä ja kosioretkiä
Eläkkeet-yksikköä edelsi Perhe-eläkerahasto, joka 1950-luvulla muuttui Perhe-eläkevirastoksi ja 1.1.1960 osaksi Eläkeosastoa ja nykyistä Eläkkeet-yksikköä. Eläkevirastossakin vielä toimi siivooja-vahtimestarina rouva Gillberg, jonka äidinkieli oli ruotsi. Rouva Gillberg oli innokas avaamaan ovea kun ovikello soi (virasto toimi asuintalossa Kasarminkadulla). Yleensä hän kysyi asiakkaalta: ”Onko Teillä virka ja paperit?”
”Ei se nyt oo täällä, se on suuruksella.”
Jos ovella kysyttiin esimerkiksi toimistopäällikkö Heikki Tuomista, joka on ollut myöhemmin mm. Postipankin pääjohtaja, saattoi siivooja-vahtimestari rouva Gillberg sanoa: ”Ei se nyt oo täällä, se on suuruksella.”
Arvopostin kantajana liikkui harmaahapsinen herra Grev, joka ohi mennessään halasi toimiston tytöt. Koska sekä vahtimestari rouva Gillberg että herra Grev olivat ruotsinkielisiä sanoi edellä mainittu: ”Jag är ingen herrhanduk.”
Mitä tulee arvopostin kantajan, herra Grevin mielipiteeseen kirjanpitäjä Sirkka Talvesta, hän sanoi: ”Sirkka on kuin pumpulia.”
Seuraava tapahtuma liittyi eduskuntavaaleihin. Toimistopäällikkö Heikki Tuominen oli sanonut, että jos Aune Innala menee vaaleissa läpi, niin hän syö vanhan hattunsa. Innala meni Eduskuntaan ja toimistossa syötiin hatun muotoon leivottu täytekakku.
”Mitäs jos tulisitte vaimokseni.”
Ennen valtion eläkelain voimaantuloa 1.1.1967 myönnettiin nykyiseen verrattuna aika paljon ylimääräisiä eläkkeitä. Kun sitkeästi haki saattoi jopa sen saadakin, se kun perustui harkintaan. Valtion entinen työntekijä A.A. oli monta kertaa saanut hylyn hakemukseensa. Sitten eräänä kauniina päivänä hän ilmestyi asiaansa käsitelleen kirjanpitäjä Sirkka Talven luo ja sanoi: ”Nyt on onnen päivä, minulle myönnettiin ylimääräinen eläke ja voitin lapsenruokkojutun. Mitäs jos tulisitte vaimokseni niin muutettaisiin Pohjois-Karjalaan ja juotaisiin Korona-kahvia ja välillä tanssittaisiin.”
Eläkkeenmaksutoimistossa oli osastopäällikkönä Jyrki Jääskeläinen ja yhtenä virkailijana neiti Ollberg, jonka äidinkieli oli ruotsi. Eräänä kylmänä pakkaspäivänä Jääskeläinen saapui Ollbergin huoneeseen ja sanoi: ”Mitä varten Teillä on ikkuna auki vaikka ulkona on niin kova pakkanen?” Siihen Ollberg vastasi: ”No kun täällä oli kirjoituskoneenkorjaaja ja sen vehkeet haisi niin pahalle.”
”Ihmettelitte varmaan kun puhelu katkesi, mutta minulta loppui patteri kuulolaitteesta.”
Virkamieslakon aikana 1986 oli eläkkeenmaksutoimistossa juuri ylioppilaskirjoituksista selvinnyt keltanokka ilmeisesti ainoana puhelinpäivystäjänä, kun puhelin soi ja langan päässä esitti asiaansa iäkkäältä vaikuttanut naishenkilö. Äkkiä puhelu katkesi kuin kesken asian. No, parin tunnin kuluttua sama soittaja oli uudestaan asialla ja sanoi: ”Ihmettelitte varmaan kun puhelu katkesi, mutta minulta loppui patteri kuulolaitteesta ja täytyi mennä ostamaan uusi.”
Meillä oli silloin tällöin juhlia Eläkkeissä ja taas kerran pyydettiin osastopäällikkö Jyrki Jääskeläiseltä lupa saada laulaa hänelle. Laulu oli Jyrki boy, jossa sanottiin mm: Jyrki, Jyrki älä tyrki, Jyrki tee joskus miehen työ…
Neuvonnan tiskille saapui eläkepäätökseensä tyytymätön asiakas ja kiroili niin, ettei puheessa juuri muita sanoja ollut. Asiakaspalvelija oli kauhuissaan ja sanaton. Neuvonnan viereisestä huoneesta tuli avuksi reipas virkailija, joka käytti puheessaan myös yllättäen voimasanoja. Asiakas rauhoittui ja rupesi olemaan ihmisiksi. Virkailija kysyi sitten, että mitenkä asiakas lopetti kiroilun. Asiakas vastasi: ”No kun minä hämmästyin niin kovasti kun Te kirositte.”
Asiakaskunta on nykyään kansainvälistynyt ja enää ei riitä kahden kotimaisen kielen hallinta. AM:ltä oli kysellyt eläkeneuvoja eräs englanninkielen opettaja. Sittemmin hän oli jo vanhuuseläkkeellä ja tiedusteli voisiko hän myös eläkkeensä lisäksi tehdä palkallista työtä. AM vastasi, että niin paljon kuin haluaa. Tähän opettaja sanoi: ”Anja you are beautiful”. AM ilmoitti heti toimistopäällikölle, että ”meikäläinen lopettaa työt täällä välittömästi, kun näköpuhelin tulee käyttöön”. AM:lle kyllä sanottiin viisaammalta taholta, että eihän se sitä tarkoittanut. Taho oli AM:n poika.
Tarinoita pääjohtajista
Ennen maailmassa oltiin hyvin vähän tekemisissä pääjohtajien kanssa. Pääjohtaja Kaitilasta kerrotaan, että kun hän oli valtiovarainministerinä, puhuttiin säästöistä ja kaikessa piti todella säästää. Kun hän sitten tuli Valtiokonttoriin pääjohtajaksi, hankitutti hän heti uuden maton johtokunnan huoneeseen ja vielä peräti virka-auton Valtiokonttorille. Se herätti kovasti pahennusta henkilöstön keskuudessa.
”Oi pääjohtaja, meille tulee vauva!”
Muuan pitkään neitinä ollut työntekijä meni sitten naimisiin ja jonkin ajan kuluttua iloinen perhetapahtumakin oli tiedossa. Asiasta onnellisena kiirehti nainen jopa pääjohtaja Minnille ilouutista kertomaan: ”Oi pääjohtaja, meille tulee vauva!” Pääjohtaja Minni nousi pöytänsä takana kiivaasti seisomaan ja tokaisi: ”Ja minulla ei ole mitään tekemistä teidän lapsenne kanssa!”
Tapana oli, että pääjohtajaa teititeltiin, mutta Teir alkoikin jossain vaiheessa sinutella. Sinuttelu oli aluksi vaikeaa, kun oltiin totuttu kunnioittavasti teitittelemään pääjohtajia. Muutenkin teitittelyä harrastettiin. JH oli erään naishenkilön kanssa kolme, neljä vuotta samassa työhuoneessa ja koko se aika teititeltiin. JH ei voinut miehenä ehdottaa sinunkauppoja ja työtoveri ei sitä myöskään tehnyt. Joskus sinunkauppoja tehtiin sitten pikkujouluissa.
Pääjohtaja Teirillä oli perjantaisin tapana haettaa munkkipossuja Eromangan leipomosta. Sitten iltapäivällä kutsuttiin milloin kukakin työntekijä kahville ja munkille pääjohtajan kulmahuoneeseen. Siellä on istunut liukkaan sohvan reunalla eräskin finanssijohtaja, silloin asiamies, selviytymässä sivistyneesti sokerisesta munkista, kuumasta kahvista ja keskustelusta pääjohtajan kanssa. Kuuntele koko tarina tästä >