Suodatetaan 3/3 blogikirjoitusta, joiden avainsana on 'vaikuttavuus'.

Kuvaaja: Lauri Rotko

Valtionavustukset ovat väline vastata yhteiskunnan tarpeisiin

Vaikuttava, tehokas, läpinäkyvä ja yhdenmukainen valtionavustustoiminta yhteiskunnallisten päämäärien edistäjänä. Näin kiteytettiin valtionavustustoiminnan kehittämiselle asetetut tavoitteet valtiovarainministeriön luotsaamassa Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankkeessa, joka oli käynnissä vuosina 2019–2023…

Vaikutus vai vaikuttavuus?

Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankkeessa on tuotettu vuodesta 2018 lähtien yhteistä sanastoa valtionavustusten myöntäjille ja hakijoille. Sen avulla eri toimijat voivat helpommin saavuttaa yhteisymmärryksen yhteisistä käsitteistään…

Kädenjälkeä parannetaan toisen jalanjälkeä pienentämällä

Draamasarjassa murhaaja paljastuu rikospaikalle vahingossa jääneen kengänjälkikuvionsa perusteella. Jalanjälki on siitä mielenkiintoinen käsite, että sillä voidaan kuvata osuvasti myös organisaatioiden toiminnasta syntyviä negatiivisia vaikutuksia. Jalanjäljen..