Hyppää sisältöön

Ongelmia teini-ikäisen digin kanssa?

Viime aikoina uskomme ihmiskuntaan ja digiin on koeteltu oikein urakalla. Hätäisimmät ovat olleet valmiita julistamaan digitalisaation paholaisen keksinnöksi, suoraan alimmasta helvetistä. Jos nyt kuitenkin hetkeksi hylkäämme Danten Jumalaisen näytelmän tunnelmat ja suuntaamme ajatuksemme lähemmäksi omaa arkeamme. Voimme nähdä sen, että digitalisaatio on tullut teini-ikään. Teinithän hölmöilevät, niin kuin kaikki sen vaiheen kokeneet vanhemmat hyvin tietävät. Mutta emme me silti lakkaa rakastamasta ja luottamasta noihin näppynaamaisiin oman tiensä etsijöihin. Oikea kysymys onkin, miten me kasvatamme itsemme hyviksi teini-ikäisen digitalisaation vanhemmiksi ja kasvattajiksi.

Englantilainen tutkija ja jakamistalouden evankelista Rachel Botsman kertoo, että luottamuksemme perusta on muuttumassa. Ennen viikinkien aikaa luottamus pohjasi siihen, että tunsimme kaikki elämänpiirissämme vaikuttaneet ihmiset. Sittemmin me ihmiset aloimme liikkumaan ympäriinsä ja luottamuksen vahvistamiseksi tarvittiin instituutioita. Syntyi lakeja, sääntöjä ja erilaisia ulkoisia luottamuksen tunnusmerkistöjä; univormuja, symboleita, brändejä ja niin edelleen. Digitalisaation myötä luottamus on saamassa jälleen uusia ulottuvuuksia. Joissakin tapauksissa luotamme jo enemmän tuntemattomien ihmisten mielipiteisiin kuin perinteisiin tapoihin hankkia tietoa. Pisteytämme ja peukutamme palveluja ja palvelujen tuottajia.

Jaetusta luottamuksesta syntyy vahvempi luottamus digitalisaatioon

Voidaksemme luottaa digitalisaatioon, jokainen meistä joutuu opettelemaan uusia taitoja. Yksi tällainen taito on medialukutaito. Peukutukset ja pisteytykset on oiva tapa kertoa tykkäyksestä tai epäonnistuneesta palvelukokemuksesta. Mutta ennen kuin perustamme päätöksemme pelkästään peukutuksiin, meidän on hyvä ymmärtää joitakin asioita. On hyvä tiedostaa, että pisteytyksiä ja peukutuksia voivat antaa myös itse palvelun tarjoajat nostaakseen omaa statustaan. Kun valitset vaikkapa seuraavaa lomakohdetta tai illallisravintolaa netissä jaettujen suositusten perusteella, niin kerää mahdollisimman monipuolisesti näkemyksiä siitä palvelusta tai kohteesta. Monen tietolähteen käyttäminen parantaa kokonaiskuvan luotettavuutta. Hyväksy myös se, että useammasta lähteestä huolimatta saatat joutua virheellisen tai tarkoitushakuisen viestinnän uhriksi. Vanha hyvä sääntö on edelleen pätevä: Jos joku näyttää ja kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä. Ihmisten huijaamisella on pitkät perinteet.

Jotta ei syntyisi mielikuvaa, että digitalisaatio aiheuttaa vain haasteita luottamukselle, niin se voi myös joissakin tapauksissa merkittävästi parantaa luotettavuutta. Lohkoketjuteknologiaa tutkitaan muun muassa siksi, että sen toivotaan tarjoavan aiempaan verrattuna parempia mahdollisuuksia väärennysten ehkäisemiseen ja aitouden varmistamiseen, niin sopimuksissa kuin vaikkapa taideaarteissa. Jaetusta luottamuksesta syntyy ikään kuin vahvempi luottamus.

Vanhemmat oppivat luovimaan teini-ikäistensä kanssa opettelun ja erehdystenkin kautta. Tämän päivän teinit ovat myös monessa asiassa jo valveutuneempia kuin vanhempansa. Sama pätee suhteessamme digiin. Meillä on mahdollisuus kasvaa hyviksi digitalisaation vanhemmiksi ja kasvattajiksi, kunhan olemme vastuuntuntoisia, herkkäkorvaisia, kokeilevia ja analyyttisiä. Kyllä se teini niillä eväillä kasvatettuna tulee vielä ihan yhteiskuntakelpoiseksi.

Tsemppiä kaikille teinien vanhemmille, olipa kyseessä ihmis- tai digilapsi!

Kirjoittaja
Nina Nissilä
Kommentoi

Mitä mieltä olet? Jätä kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *