Yhteensä 125 blogikirjoitusta

Tienviitat Impossible Possible

Fimean matka myyteistä mahdollisuuksiin 

Teknologian kehittyminen on haastanut työntekijöitä kehittymään jo usean vuosikymmenen ajan. Vierailut palvelutiskillä on korvattu sähköisellä asioinnilla. Automaatiota hyödynnetään päätöksenteossa. Informaatioteknologia on kehittynyt niin paljon, että..

Kuvituskuva tekoälystä

Tulevaisuuden teknologiat KEHA-keskuksen tehtävien ytimessä: Matka pilvipalveluiden ja huippuluokan teknologioiden parissa

Tehokkuus, nopeus ja älykkyys – nämä ovat avainsanoja, kun puhumme organisaatiomme viimeisimmistä innovaatioista tietojärjestelmäkehityksessä. Astumme rohkeasti kohti tulevaisuutta hyödyntäen esimerkiksi pilviteknologioita, low-code-ratkaisuja, mikropalveluarkkitehtuureja ja tekoälyä…

Valtion pilviekosysteemi tehdään yhdessä

Ekosysteemi voi hyvin, elää ja kehittyy, kun kaikki siinä mukana olevat hyötyvät sen toiminnasta. Valtion uusiin pilvipalvelulinjauksiin, joihin muuten suosittelen kaikkien tutustumaan, on kirjattu selkeä..

kolme lentokonetta taivaalla

Pilvee, pilvee – onko vaihtoehtoja ja miksi niitä tarvitaan?

Olemme Verohallinnossa olleet nyt pilvimatkalla yli viisi vuotta. Päätös alkaa hyödyntää pilvipalveluita tehtiin aikanaan huolellisen harkinnan jälkeen. Totesimme, että pilven hyödyntämiselle ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja,..

haarautuvia kaistoja ruohikkomaisemassa

Vainko tekninen välietappi pilvimatkalla?

Valtiokonttorin pilvimatkan yhtenä etappina oli toimistojärjestelmien ja identiteettimme siirto pilveen oman katon alle. Tähän syksyyn ajoittunut muutos oli tietohallinnon näkökulmasta luonteeltaan ”vain” tekninen; Microsoft 365..

ihmisiä vuorella

Pilvi strategian mahdollistajana

Valtori on yhdessä asiakkaidensa kanssa määrittänyt uuden palvelustrategian ohjaamaan palveluvalikoimansa sekä -toimintansa kehittämisen suuntaa. Palvelustrategiamme ytimessä on valtionhallinnon pilvisiirtymän toteuttaminen. Yhdessä näemme pilvipalvelut strategisena kyvykkyytenä..

Terveisiä Dublinista: Peppol ratkaisuna kansainväliseen yhteentoimivuuteen

Suomea on helppo kutsua edelläkävijäksi verkkolaskutuksen osalta: kaikki laskutuksen kanssa työskentelevät voivat kertoa, että kotimaassa verkkolaskutus on arkipäivää ja se toimii lähtökohtaisesti moitteetta. Ulkomaalaisten kumppaneiden..

taivas ja pilviä

Pilvikaton läpi sinitaivaalle

Julkisen hallinnon digitalisaatio koskettaa meitä kaikkia, koska käytämme sen mahdollistamia elämää helpottavia palveluita kansalaisena tai yrityksen edustajana. Digitalisaatio edistää myös avoimuutta, demokratiaa ja kestävää kehitystä…

Yhteistyöllä pilviin – valtionhallinnon pilvipalveluita kehitetään yhdessä

Pilvipalvelut ovat viime vuosina muuttaneet merkittävästi tapaa, jolla julkishallinto kehittää palveluitaan kansalaisille ja yrityksille. Pilvi tarjoaa nopeamman ja ketterämmän tavan tuottaa hallitumpia ja turvallisempia palveluita…

Vaikutusketjut: mitä tehdään ja mitä saadaan aikaan?

Valtionavustustoiminnan kehittäminen ja digitalisointi -hankkeessa tehtiin vuosina 2018–2023 käsitetyötä, jossa valmisteltiin sanastoa valtionapuviranomaisten sekä valtionavustuksen hakijoiden ja saajien käyttöön. Yksi työn keskeisistä tavoitteista oli selkeyttää..

Taloushallinnon digitalisointi – Hanki, laskuta, maksa, raportoi

Tutustu raportteihin julkisista hankinnoista Tutkihallintoa.fi  -palvelussa Julkisilla verovaroilla toimittaessa on tärkeää säilyttää kansalaisten luottamus julkisiin toimijoihin ja niiden tekemiin päätöksiin erityisesti rahan käytön osalta. Julkiset..

loikka vuorenrinteellä

Pieni askel käyttäjälle, suuri harppaus Valtiokonttorille

Valtiokonttorin pilvimatka saavutti toukokuun viimeisellä viikolla merkittävän virstanpylvään: otimme käyttöön Valtorin toimittaman Pilviviestin, eli toimistopalvelumme siirrettiin pilveen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sähköpostimme majailee nyt kokonaan..