Hyppää sisältöön
Tienviitat Impossible Possible

Fimean matka myyteistä mahdollisuuksiin 

Teknologian kehittyminen on haastanut työntekijöitä kehittymään jo usean vuosikymmenen ajan. Vierailut palvelutiskillä on korvattu sähköisellä asioinnilla. Automaatiota hyödynnetään päätöksenteossa. Informaatioteknologia on kehittynyt niin paljon, että Gartnerin mukaan kaikki yritykset tulevat olemaan teknologiayrityksiä, ja kaikki budjetit IT-budjetteja. Tämä on myös nähtävissä virastokentällä, sillä IT-hankinnat ovat jo nyt suurin hankintakategoria valtiolla.  

Julkisella sektorilla uudet työntekoa haastavat teknologiat on otettu haltuun siinä missä yrityksissäkin, ja julkisen sektorin tietohallinto on elänyt murroksen mahdollistajana. Ei välttämättä aina siellä kärkijoukoissa, mutta vahvasti kisassa mukana.  

Mutta sitten tarjolle tuli julkipilvi.  

Mistä julkisen sektorin tietohallinnon vastustus julkipilven käyttöä kohtaan johtuu?

Olen viime aikoina pohtinut, mistä julkisen sektorin tietohallinnon vastustus julkipilven käyttöä kohtaan johtuu. Yksi selitys löytyy jo kirosanaksikin muodostuneesta GDPR:stä, joka aiheutti tulollaan ymmärrettävää hämmennystä ja epäselvyyttä. NSA:sta jo aiemmin Snowdenin levittämät tiedot eivät osaltaan auttaneet käsitystä julkipilven tietoturvasta. Olkoonkin, että NSA käytti vakoilussaan verkkoa. GDPR:n tulosta on kuitenkin nyt viisi vuotta aikaa, NSA -vuotojen paljastumisesta kymmenen.  

Julkipilvi on ollut erityisessä syynissä siitä lähtien, kun palvelut tulivat tarjolle. Kun tekniset ratkaisut ja päivittyneet sopimukset alkoivat murtaa myyttejä julkipilven käytön esteistä, vastustajat kehittelivät hengästyttäviä listauksia follow the sun -tukipalveluista merikaapeleihin.  

Pilvi vain paranee

Myös meillä Fimeassa myytit elivät vahvana. Kun myytit oli murrettu, aloimme viestiä, mitkä asiat meillä olisivat paremmin, jos hyödyntäisimme julkipilveä.  

Meillä tietoturvan taso on merkittävästi parempi julkipilven myötä, sillä julkisen pilven toimittajilla on armeijan verran väkeä tekemässä töitä sen eteen. Tämä lohduttaa pienen viraston pientä IT-yksikköä. Tietoturvapäivitykset saadaan tehtyä saman tien. Käyttökatkoja emme julkisissa pilvipalveluissa ole kohdanneet. Käyttökatkojen mahdollisuuden melkein unohtaa, kunnes jokin perinteisessä konesalissa ruksuttavista palvelimista on muutaman tunnin pois pelistä.  

Hengästyttäviä listoja irtoaa myös meiltä pilvipalvelujen kannattajilta:  

  • Kapasiteetin lisääminen on vaivatonta, samoin purkkien sammuttaminen silloin kun käyttöä ei ole. Tämä tuo suoria kustannussäästöjä.  
  • Säästöjä tulee myös välillisesti, kun järjestelmien kehityshankkeisiin tulee useita tarjouksia ja voimme kilpailla laadun lisäksi hinnalla.  
  • Toimittajaloukkuun jäämistä ei tarvitse pelätä, ja osaajia löytyy monesta talosta. Ylipäätään kehittäminen on ketterämpää ja saamme nopeammin valmista.  
  • Pystymme korvaamaan osan elinkaarensa ehtoopuolella olevista järjestelmistä low code -ratkaisuilla. 
  • Tietomassojen käsittely ja tiedon hyödyntäminen helpottuvat huomattavasti, kun tietoa voi käpistellä pilvessä.  
  • Substanssia kiinnostaa kovasti hyödyntää tekoälyä työssään, ja mikäs siinä, sillä julkipilvipohjaisia työkaluja alkaa löytyä tähänkin.  

Uhista, jotka Fimean pilvimatkalle lähtöä hidastivat, ei ole toteutunut yksikään. Mahdollisuuksista kaikki yllä listatut ovat meillä jo arkea, ja lista jatkaa kasvuaan teknologisen kehityksen myötä.  

Perinteisten konesalien kehityskentällä on puolestaan ollut hieman hiljaisempaa. 

Huoli ja vastustus vaihtui aitoon kiinnostukseen.

Mitä tapahtui julkipilven vastustukselle? Se hälveni siinä missä huoletkin, ja vaihtui aitoon kiinnostukseen. Teknologian kehittyminen vaati tällä kertaa uuden opettelua eniten itse tietohallinnolta. Ja koulutukset ja kehittäminen jatkuvat, sillä emme halua olla joukko ammattilaisia, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni ja vaativat Suomen markkinoilta osaamista, joka näkyy jo peruutuspeilissä.  

IT-alan kehitys on välillä hengästyttävää. Mutta se takamatka, joka julkisen sektorin täytyy kuroa kiinni, jos pilvimatkalle ei vieläkään lähdetä, vasta hengästyttääkin.  

Kirjoittaja:

Mirke Turunen 
Tietohallintopäällikkö
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

* * *

”Yhdessä kohti pilviä” -blogisarja avaa erilaisia näkökulmia valtionhallinnon pilvipalveluiden kehittämiseen. Kirjoittajina toimivat Pilvipalveluiden yhteistyöryhmissä mukana olevat asiantuntijat ja kirjoituksia julkaistaan Näköaloja-blogissa viikon välein. Pysy kuulolla!

Kuva
Gerd Altmann, Pixabay