Hyppää sisältöön

Käsikirjasivusto poistuu – tilalle Määräykset ja ohjeet -sivusto

Osana Valtiokonttorin kotisivustouudistusta uudistamme myös Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon käsikirjasivuston. Vanha sivusto poistuu elokuun loppuun mennessä kokonaan ja se korvataan uudella Määräykset ja ohjeet -sivustolla, joka sijoittuu kotisivujemme yhteyteen julkishallinnon palveluiden alle.

Uuden toteutuksen beta-versio on julkaistu tänään 25.6., jotta asiakkaamme voivat jo testata uutta toteutusta ja antaa meille siitä palautetta. Voit tutustua uuteen beta-sivustoon osoitteessa https://valtiokonttori.fi/maaraykset_ja_ohjeet.

Beta-sivusto ei ole vielä täysin valmis, joten mm. ruotsinkieliset asiakirjat puuttuvat sieltä toistaiseksi. Ruotsinkieliset asiakirjat ja loput suomenkielisestä sisällöstä julkaistaan elokuun loppuun mennessä.

Vanha tuttu Käsikirjasivusto on vielä kesä-elokuun ajan se virallinen määräysten ja ohjeiden julkaisusivusto, josta löytyvät myös ruotsinkieliset asiakirjat. Elokuun loppuun saakka uudet asiakirjat julkaistaan siis sekä Käsikirjasivustolla että beta-sivustolla.

Asiakirjat muutetaan verkkosivuiksi

Tämä sivustouudistus on valtava harppaus entiseen verrattuna, sillä aiemmin pdf-tiedostoina julkaistut määräykset, ohjeet ja muut asiakirjat konvertoidaan eli muutetaan automaattisesti verkkosivuiksi. Tällä ratkaisulla parannamme asiakirjojen saavutettavuutta merkittävästi, vaikkakin osa vanhemmista asiakirjoista joudutaan jatkossakin tarjoamaan pdf-tiedostoina.

Konversion yhteydessä olemme joutuneet tekemään alkuperäisiin asiakirjoihin joitain muutoksia, jotka on merkitty asiakirjoihin kursiivilla. Tällaisia muutoksia ovat esim. viittaukset asiakirjan sisällysluettelon numeroituihin lukuihin (numerointi poistuu konversiossa sisällysluetteloista).

Toteutuksen yhteydessä asiakirjoille rakennetaan versiohallinta, joten asiakirjoja haettaessa on helppo siirtyä kumotusta asiakirjasta tuoreempiin versioihin ja päinvastoin.

Toteutus perustuu hakuun

Toteutuksen pohjana on hakusivu, jolla asiakirjoja voi hakea mm. asiakirjatyypin, kategorian ja päivämäärän mukaan sekä vapaalla sanahaulla. Asiakirjojen saatteet ja liitteet sekä mahdolliset usein kysytyt kysymykset sijoitetaan kunkin asiakirjan yhteyteen. Sisällysluettelo helpottaa pitkien asiakirjojen selaamista.

Lisäksi sivustolla julkaistaan tuttuun tapaan lait ja asetukset, VM:n antamat määräykset ja ohjeet, valtion kirjanpitolautakunnan lausunnot sekä valtion laskentatoimensanasto ja kysymys-vastauskokoelma.

Miltä toteutus vaikuttaa? Anna meille palautetta

Voit antaa meille palautetta uudesta beta-sivustosta oheisen linkin kautta. Vastaaminen vie vain pari minuuttia.

Anna meille palautetta beta-sivustosta >

Myös Maksuliike-ekstranet korvataan uudella ratkaisulla

Osana sivustouudistustamme Maksuliikkeen ekstranet-sivusto suljetaan kesäkuun lopussa. Maksuliikepalveluihin ja kassanhallintaan liittyvä Valtiokonttorin materiaali on jatkossa saatavilla uudesta Valtion maksuliike ja kassanhallinta -työtilasta, joka on tarkoitettu vain viranomaiskäyttöön. Myös kyseiset asiakirjat listataan uudella Määräykset ja ohjeet -sivustolla, josta on linkitys uuteen työtilaan.

Lue lisää ekstranet-uudistuksesta >

Lisätietoja:

Maksuliike: maksuliike@valtiokonttori.fi
Laskujen välitys ja verkkolaskutus: verkkolaskutus@valtiokonttori.fi
Kassaennusteet: kassa@valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Viranomaiset

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset