Hyppää sisältöön

Ammattitaudit

  • Hakemuslomakkeisiin

  • Palvelukuvaus

    Valtiokonttori korvaa valtion palvelussuhteessa oleville henkilöille sattuneet ammattitaudit.

    Lisäksi korvataan mm. työkokeilussa ja -valmennuksessa olleiden tukityöllistettyjen ammattitaudit ja sopimuspalokuntalaisten ammattitaudit.

    Korvaukset perustuvat tapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön.

  • Edellytykset korvauksen saamiselle

    Ammattitauti on työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan sairaus, joka työssä todennäköisesti on aiheutunut pääasiallisesti fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä.

    Yleisimpiä ammattitauteja ovat kuulovammat, ihottumat ja keuhkosairaudet. Työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säädetty korvattavaksi myös eräät yläraajojen kiputilat.

    Palvelun piiriin kuuluvat muun muassa:
    * valtion palvelussuhteessa olevat henkilöt sekä
    * työkokeilussa ja -valmennuksessa olleiden tukityöllistettyjen ammattitaudit ja
    * vakuuttamattomien sopimuspalokuntalaisten ammattitaudit.

  • Toimi näin

    Ammattitautiepäilyn ilmetessä täytä sähköinen tapaturma/ammattitauti-ilmoitus.

    Tapaturma-asiamies saa tiedon ilmoituksestasi. Kun hän on tarkistanut ja vahvistanut ilmoituksen, saat siitä tiedon sähköpostiisi.

    Jos Valtiokonttori tarvitsee lisätietoja asian käsittelyä varten, olemme sinuun yhteydessä.

  • Mitä korvataan

    Työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella maksettavia etuuksia ovat mm.

    • sairaanhoitokulut
    • sairaanhoidosta aiheutuvat välttämättömät matkakulut
    • ansionmenetyskorvauksena maksettava päiväraha, tapaturmaeläke tai ammatillisen kuntoutuksen ajalta kuntoutusraha
    • vamman tai sairauden aiheuttaman pysyvän toiminnallisen haitan johdosta maksettava haittaraha.

    Jos vahingostasi on tehty vahinkoilmoitus jo aikaisemmin, voit ilmoittaa myöhemmin aiheutuneet sairaanhoito-, lääke- ja matkakulut tekemättä uutta vahinkoilmoitusta. Alhaalla vasemmalla Asiakaspalvelu – Työtapaturmat ja ammattitaudit .