Hyppää sisältöön

Ota liikennevakuutus ajoissa, niin vältyt ylimääräisiltä maksuilta

Liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksu määrättiin vuonna 2020 yli 46 000 autoilijalle. Pienestäkin viivästyksestä liikennevakuutuksen ottamisessa seuraa vähintään 75 euron maksu.

Ajoneuvolla tulee aina olla voimassa oleva liikennevakuutus. Myös esimerkiksi mopot, mönkijät, moottorikelkat, perävaunut ja ns. peltoautot on vakuutettava. Ajokelvotonkin ajoneuvo on vakuutettava, ellet ole ilmoittanut Traficomille liikennekäytöstä poistoa. Vakuuttamaton ajoneuvo on käyttökiellossa, kunnes vakuutus on asianmukaisesti hoidettu. Poliisi voi poistaa vakuuttamattoman ajoneuvon rekisterikilvet. Lue tarkemmin vakuuttamisvelvollisuudesta Liikennevakuutuskeskuksen sivuilta.

Tarkista ajoneuvon tiedot etukäteen

Jos hankit ajoneuvon henkilöltä, joka ei ole vakuuttanut ajoneuvoa, vakuutus on otettava heti hankintapäivänä. Ajoneuvo kannattaa hankkia vain rekisteriin merkityltä omistajalta. Tällöin sinulla on yleensä seitsemän vuorokautta aikaa vakuuttaa ajoneuvo.

Ajoneuvon uuden omistajan ja haltijan tulee ottaa selvää ajoneuvon rekisterimerkinnöistä ja vakuuttamisvelvollisuudesta jo ennen ajoneuvon hankintaa. Yksityisten välisissä ajoneuvokaupoissa kannattaa olla erityisen valppaana ja seurata Traficomin sivuilta löytyvää ohjeistusta.

Laiminlyönti voi maksaa jopa tuhansia euroja

Lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksena määrätään vakuuttamattomuusmaksu (vakuutusmaksua vastaava maksu + laiminlyöntimaksu). Maksuilla korvataan vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamia liikennevahinkoja, jotka muuten jäisivät muiden autoilijoiden maksettavaksi.

Liikennevakuutuskeskuksen mukaan vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina. Viidessä vuodessa, vuodesta 2016 vuoteen 2020, vahinkojen määrä on noussut 30 prosentilla.

Vakuutusmaksua vastaava maksu on suurempi kuin vakuutusyhtiöstä otetun liikennevakuutuksen maksu. Se määräytyy Liikennevakuutuskeskuksen maksuperusteen mukaisesti ja perustuu tämän tekemiin laskelmiin (niin sanottu riskimaksututkimus).

Laiminlyöntimaksu voi olla jopa kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen riippuen muun muassa laiminlyöntiajan pituudesta. Yhteissumma voikin nousta jopa tuhansiin euroihin.

”Liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksujen määrä on ollut nousussa ja tänä vuonna arvioidaan, että niitä määrätään jo yli 50 000 autoilijalle”, sanoo lakimies Suvi Karhu Valtiokonttorista.

Suurin osa laiminlyöntimaksuista on kuitenkin pieniä.

”Jopa 68 prosenttia liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksuista on minimimaksuja, eli kyseessä on korkeintaan päivän tai parin myöhästyminen,” Suvi Karhu toteaa.

Tietämättömyys ei vapauta laiminlyöntimaksusta

Valtiokonttori määrää laiminlyöntimaksun Liikennevakuutuskeskuksen esityksestä. Valtiokonttori tekee päätöksen saamansa selvityksen perusteella. Laiminlyöntimaksua ei voida jättää määräämättä esimerkiksi sillä perusteella, että

  • et ole tiennyt vakuuttamisvelvollisuudesta tai olet unohtanut ottaa vakuutuksen
  • ajoneuvo oli hankintahetkellä vakuuttamaton
  • maksuhäiriömerkintä viivästytti vakuutuksen saamista
  • vakuuttamaton aika on lyhyt
  • ajoneuvo on epäkunnossa
  • ajoneuvoa ei ole käytetty liikenteessä.

Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä lähinnä silloin, kun vakuuttamisvelvollisuudesta on objektiivista epäselvyyttä tai tulkinnanvaraisuutta.

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset