Käynnissä olevan hallitusohjelmahankkeen tavoitteena on perustaa kansallinen hankintatietovaranto ja julkaista julkisyhteisöjen ostolaskutiedot.
Tarvittavia lainsäädäntömuutoksia on valmisteltu valtiovarainministeriön johdolla. Kokonaisuutta koskeva hallituksen esitys on lausuttavana 9.1.2026 asti. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki hankintatietovarannosta sekä muutoksia Valtiokonttorista annettuun lakiin, hankintalakiin ja erityisalojen hankintalakiin.
Muutosten tavoitteena on luoda edellytyksiä hankintayksiköiden oman toiminnan kehittämiselle, tehostaa hankintojen valvontaa, tarjota yrityksille lisää tietoa julkisten hankintojen mahdollisuuksista, parantaa julkisia hankintoja koskevan tutkimuksen tietopohjaa ja tukea tulevien lainsäädäntömuutosten valmistelua.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että Valtiokonttori vastaisi tulevan hankintatietovarannon ylläpidosta, hankintatietojen keruusta, käsittelystä, julkaisemisesta sekä tiedon luovuttamisesta esimerkiksi viranomaistarkoituksiin. Ostolaskutietojen toimittamisvelvoite koskisi kuntia ja kuntayhtymiä, hyvinvointialueita ja -yhtymiä, valtion virastoja ja laitoksia, Kelaa ja Senaatti-konsernin liikelaitoksia.
Lakiluonnos ja lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)
Valtiovarainministeriön järjestämä infotilaisuus 21.11.2025 (vm.fi)
Lainvalmistelua on tehty laajassa yhteistyössä
Hankintatietovarantoon liittyvää lainvalmistelua on tehty valtionvarainministeriön johdolla kuullen laajasti yhteiskunnan eri toimijoita. Lakityöryhmän työtä on tukenut erillinen asiantuntijaryhmä. Lisäksi lainsäädännön valmistelussa on hyödynnetty ostolaskutietojen toimittamisen pilotoinnissa mukana olevien kuntaorganisaatioiden näkemyksiä sekä palautteita, joita on kerätty lukuisissa kuulemistilaisuuksissa vuoden mittaan.
Lakityöryhmän kokoonpano:
|
Asiantuntijaryhmän kokoonpano:
|
Hankintatietovarannon toteutushanke etenee aikataulussa
Lainvalmistelutyön rinnalla on toteutettu teknisiä ratkaisuja erillisessä Valtiokonttorin vetämässä toteutushankkeessa. Valtiokonttorin tehtävänä on kehittää vuoden 2026 loppuun mennessä
- tiedonkeruujärjestelmä, jonka avulla voidaan kerätä ostolaskutiedot ja tarvittavat muut tiedot julkisista hankinnoista,
- hankintatietovaranto, jonka kautta julkisia hankintoja koskevia tietoja voidaan jakaa turvallisesti tiedon tarvitsijoille ja
- julkinen verkkopalvelu, joka tarjoaa kattavaa, vertailukelpoista ja ymmärrettävää tietoa kilpailutuksista ja toteutuneista ostoista.
Teknisen perustan luominen on hyvässä vauhdissa.
Tiedonkeruujärjestelmää testataan meneillään olevassa pilotissa, missä ostolaskutietojen toimittamista kokeillaan seitsemän kuntaorganisaation kanssa.
Hankintatietovarannon kehitysprojektin puolella mallinnetaan parhaillaan muun muassa hankintailmoitustietoja ja rakennetaan tiedonsiirtoratkaisuja.
Julkisen verkkopalvelun kehitysprojektissa on loppusyksystä kerätty eri asiakasryhmien näkemyksiä hankintatietojen julkisen näkymän konseptiin sekä suunniteltu uudistuvan Tutkihallintoa.fi-sivuston rakennetta ja visuaalista ilmettä. Tavoitteena on, että beta-versio uudistuvasta Tutkihallintoa.fi-sivustosta voitaisiin avata jo kehitysvaiheessa syksyllä 2026.
Lisätietoja:
- Juho Savonen, hankejohtaja, p. 0295 50 2075, juho.savonen@valtiokonttori.fi
- Valtiovarainministeriön tiedote 12.11.2025: Uusi tietokanta avaisi julkisten hankintojen ja ostolaskujen tiedot (vm.fi)


