Valtiokonttori aloitti toimintansa 1876Keisari Aleksanteri II

”Hänen Majesteettinsa Keisari oli — havainnut hyväksi armossa määrätä, että valtiovaraston rahavarojen, siinä määrin kun ne eivät olleet toisten viranomaisten käyttöön määrätyt, hallintoa ja hoitoa varten oli perustettava Suomen Valtiokonttori-niminen erityinen virasto—.”

Kuvassa on osa G. Bothmanin maalauksesta Aleksanteri II vuodelta 1850, öljy kankaalle, Helsingin Yliopistomuseon kokoelmat.

Vuosien varrella Valtiokonttori on ollut mukana valtionhallinnon ja yhteiskunnan kehittämisessä ja muutosten toteuttamisessa. Tässä historiaosiossa on kerrottu joistakin Valtiokonttorin historian merkittävimmistä virstanpylväistä, virastoamme johtaneista ylitirehtööreistä ja pääjohtajista sekä muutamista hauskoista sattumuksista matkan varrelta.

Valtiokonttori täytti 140 vuotta vuonna 2016

Vuonna 2016 vietimme Valtiokonttorin 140-vuotisjuhlavuotta. Oheisesta Valtiokonttorin historiikista selviää mm. mitä tehtäviä virastomme on vuosikymmenien aikana hoitanut ja miten ne ovat linkittyneet Suomen vaiheisiin. Videomateriaalissa valotetaan vaiheitamme 50-luvulta tähän päivään.

Esitys sisältää ääntä ja videoita, suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.

Tervetuloa tutustumaan historiaamme!

Valtiokonttori 140 vuotta juhla-albumin kansikuva

Olemme koonneet paloja historiastamme tähän juhla-albumiin, ole hyvä! >