Valtiokonttori työnantajana

Tervetuloa Valtiokonttoriin!

Oletko kiinnostunut tehtävistä valtion velan, kassan ja rahoitusvarallisuuden hallinnoinnissa tai valtion lakisääteisten työeläke-, tapaturma- ja vahinkovakuutusten parissa houkuttavat? Näiden ja monien muiden tehtävien parissa Valtiokonttorissa työskentelee noin 300 ammattilaista.

Työt ovat mielenkiintoisia ja vastuullisia sekä tarjoavat usein hyvän näköalapaikan oman alueen tehtäväkenttään koko valtionhallinnossa. Käytössämme ovat nykyaikaiset ja jatkuvasti kehittyvät työvälineet sekä tukenamme laatutietoinen ja vireästi kehittyvä työyhteisö. Pidämme huolta henkilöstömme työhyvinvoinnista ja osaamisesta mm. järjestämällä oppisopimuskoulutusta rahoitus- ja vakuutusalalla työskenteleville sekä esimiestyön kehittämistoimintaa.

Arvostamme oman alan ammattiosaamisen lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja, asiakassuuntautunutta työotetta, yhteistyökykyä sekä sujuvaa suullista ja kirjallista esitystaitoa. Molempien kotimaisten kielten kirjallinen ja suullinen taito kuuluvat myös arvostamiimme asioihin.

Henkilöstön palvelussuhteissa noudatamme valtion yleisiä virka- ja työehtoja. Valtion henkilöstön vuosilomaedut ovat paremmat kuin yleisillä työmarkkinoilla keskimäärin. Vuosilomaa kertyy aluksi kaksi arkipäivää lomanmääräytymiskuukaudelta ja yli vuoden palvelleille 2,5 arkipäivää. Yli 15 vuotta palvelleet ansaitsevat 3 arkipäivää lomanmääräytymiskuukaudelta. Edistämme työ- ja muun elämän yhteensovittamista mm. kannustamalla perhevapaiden tasa-arvoiseen käyttöön.

Tervetuloa tutustumaan Valtiokonttoriin työnantajana!

(Tämän osion kuvat: Kirsi Salovaara ja Valtiokonttori)

Julkaistu 22.11.2012 klo 10.47 , päivitetty 12.1.2018 klo 11.32
Suomeksi   På svenska

Takaisin sivun alkuun

Esittelyanimaatio

   
Blogi-banneri, kotisivusto

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot