Hyppää sisältöön

Valtiokonttori sijoittui 50 houkuttelevimman työnantajan joukkoon Universumin opiskelijatutkimuksessa

Valtiokonttori sijoittui Universumin vuoden 2023 opiskelijatutkimuksessa viidenkymmenen houkuttelevimman suomalaisen työnantajan joukkoon.

Työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistunut Universum toteuttaa vuosittain opiskelijatutkimuksen, jolla selvitetään työnantajien houkuttelevuutta eri alojen opiskelijoiden parissa. Valtiokonttorin sijoittui vuoden 2023 opiskelijatutkimuksessa viidenkymmenen houkuttelevimman suomalaisen työnantajan joukkoon. Tutkimukseen vastasi yhteensä 13 423 korkeakouluopiskelijaa.

Oikeustieteellisen alan opiskelijat näkivät Valtiokonttorin 26. houkuttelevimpana työnantajana. Kiinnostus kasvoi viime vuodesta, jolloin vastaava sijoituksemme oli 45. Humanistisen alan opiskelijoiden arvioissa Valtiokonttori ylsi tänä vuonna sijalle 45 (vuonna 2022 sijoitus #52), ja kaupallisen alan opiskelijoiden rankingissä sijalle 62 (2022 sijoitus #54).

Kiinnostuitko sinäkin? Tutustu Valtiokonttoriin työnantajana ja katso avoimet tehtävämme >

Lisätietoa Universumin osaajatutkimuksista löytyy Universumin verkkosivuilta.

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset