Valtiokonttori kokoaa neljännesvuosittain yhteen Suomen valtion takaus- ja takuuvastuut. Tuoreimmat, tilanteen 30.6.2025, vastuutiedot on nyt julkaistu Valtiokonttorin verkkosivuilla. Tilastot on jaettu kahteen osaan: ensimmäisessä osassa kaikki valtiontakaukset ja -takuut, ja toisessa osassa Valtiokonttorin hallinnoimat takaukset ja takuut.
Voimassa olevat valtiontakaukset ja -takuut olivat 30.6.2025 yhteensä noin 70,0 mrd. euroa, mikä on lähes 1,3 mrd. euroa enemmän kuin vuodenvaihteessa. Kasvu johtui pääosin Valtion asuntorahaston (+ 1,2 mrd. euroa) sekä opintolainojen takausten (+ 236 milj. euroa) kasvusta.
Valtion talousarvion ulkopuolisista rahastoista Valtion asuntorahasto muodostaa suurimman osan takauskannasta, joka oli 30.6.2025 yhteensä 22,4 mrd. euroa. Suurin osa näistä takauksista kohdistuu korkotuettuihin vuokra- ja asumisoikeustalojen rakennus- ja perusparannuslainoihin.
Koronaviruspandemian ja siihen liittyvien rajoitusten seurauksena myönnettyjen valtiontakauksien ja -takuiden vastuumäärät ovat olleet laskussa. Voimassa olevat koronaviruspandemiaan liittyvät takaukset ja takuut koskevat EU:n puitteissa perustettuja kriisinhallintavälineitä sekä Covid-19-rokotteiden vakuutuksia.
Tutustu valtiontakausten ja -takuiden tilastoihin täällä >
Lisätiedot:
valtiontakaukset@valtiokonttori.fi