Hyppää sisältöön

Tilannekatsaus kustannustukeen

Yritysten määräaikaisen kustannustuen hakuaika päättyi kolme viikkoa sitten.Valtiokonttorissa käsitellään vielä viimeisiä, pääasiassa postitse saapuneita hakemuksia.

Hakemuksia saapui yhteensä 12 875 kappaletta. Hakemuksista noin 97 % jätettiin sähköisen hakukanavan kautta. Hakukanavan kautta vastaanotettujen hakemusten käsittelyaika oli keskimäärin 1–4 päivää ja hakuajan päätyttyä
elokuun lopussa yli 90 % hakemuksista oli käsitelty.

Kustannustuen hakuprosessi oli nopea ja selkeä

Valtiokonttori sai tehtäväkseen kustannustuen haku- ja maksuprosessin toteuttamisen. Tuen jakamisen kriteerit perustuivat kustannustuesta annettuun lakiin ja asetukseen.

Valtiokonttorin ja yhteistyökumppanien yhteisenä ponnistuksena sähköinen asiointikanava saatiin auki ja asiakkaat pääsivät hakemaan kustannustukea viikon kuluttua lain voimaantulosta. Valtiokonttorin tavoitteena oli, että tuen hakeminen olisi vaikeassa tilanteessa oleville yrityksille ja yhteisöille mahdollisimman helppoa. Tätä varmistettiin muun muassa testaamalla sähköistä hakukanavaa asiakkaiden kanssa. Asiakkaiden ja mm. yritysneuvojien antaman palautteen perusteella hakemisen selkeydessä ja helppokäyttöisyydessä onnistuttiin.

Koronatukien yhteensovittaminen

Valtiokonttorin tehtävänä on muiden koronatilanteeseen liittyvien tukien yhteensovittaminen yritysten määräaikaisen kustannustuen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muut tuet vähennetään kustannustuesta kokonaan tai osittain laissa säädetyn mukaisesti.

Valtiokonttori voi aloittaa yhteensovittamisen siinä vaiheessa, kun kaikki yritykselle myönnetyt tuet ovat selvillä. Joissakin tukimuodoissa on vielä hakuaika ja hakemusten käsittely kesken. Mikäli yritykselle on myönnetty kustannustukipäätöksen jälkeen myös muita koronapandemiaan liittyviä tukia, voi yritys olla itse yhteydessä Valtiokonttoriin eri tukimuotojen yhteensovittamiseksi. Tarkempaa tietoa tukien yhteensovittamisesta löytyy Valtiokonttorin verkkosivuilta.

Ajankohtaista tilastotietoa

Kustannustukea on nyt maksettu noin 122 miljoonaa euroa.

Tukea haki lähes 13 000 yritystä. Päätöksen on tähän mennessä saanut 12 730 yritystä.

Päivittyvä raportti kustannustuesta löytyy Valtiokonttorin verkkosivuilta.

Lisätietoja medialle

Jyri Tapper, toimialajohtaja, puh. +358 295 502 950
Tuomo Yliluoma, palvelupäällikkö, puh. +358 295 503 349

Kustannustuen asiakaspalvelu

Kustannustuen asiakaspalvelu palvelee numerossa 0295 59 3050 arkisin klo 9–15.

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset