Hyppää sisältöön

Kustannustuen haku on alkanut – Hae tukea 31.5. klo 16.15 mennessä

Kustannustuen hakeminen on käynnistynyt Valtiokonttorissa tänään 26.4. klo 9. Hakuaika jatkuu 30.5.2022 klo 16.15 saakka.

Kustannustuen kuudes kierros on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille. Myös muiden toimialojen yrityksille voidaan kuitenkin myöntää tukea, jos niiden toimintaan on kohdistunut koronapandemian hallinaan liittyvä viranomaisen asettama rajoitus tukikaudella 1.12.2021.-28.2.2022.

Tuen ehdot:

  • Yrityksen Verohallinnolle ilmoittama päätoimiala kuuluu tuen piiriin. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin mutta muut tuen ehdot täyttyvät, tukea voidaan myöntää harkinnanvaraisesti, jos yritykseen tai sen asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen koronapandemian torjuntaan liittyvä rajoitus. Katso tuen piiriin kuuluvat toimialat >
  • Yrityksen liikevaihto on laskenut yli 25 % vertailukausien välillä.
  • Yrityksellä on ollut palkkakuluja ja joustamattomia kuluja, joita on vaikea sopeuttaa.

Yritysten lisäksi säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa, voivat hakea tukea. Yritysten kokoa tai yhtiömuotoa ei ole rajattu. Yrityksellä tulee kuitenkin olla Y-tunnus.

Valtiokonttori palvelee tuen hakijoita

Valtiokonttorin verkkosivuilla osoitteessa haekustannustukea.fi on runsaasti tietoa, usein kysytyt kysymykset ja kattavat ohjeet hakemuksen täyttämiseen tuen hakijoille. Lisäksi hakijoiden käytössä on kustannustukilaskuri, jonka avulla maksettavan tuen määrää voi arvioida.

Kustannustukihakemukset ja -päätökset julkaistaan Valtiokonttorin verkkosivuilla. Sivulta voit seurata esimerkiksi hakemusten käsittelyvaihetta sekä raportointitietoa hakemuksista ja niiden käsittelystä.

Ensimmäiset tilastot hausta julkaistaan haun käynnistymistä seuraavana päivänä.

Lisätietoja:

Haekustannustukea.fi

Kohderyhmä: Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset