Hyppää sisältöön

Perintää, pakotetarkastuksia ja yritysten palvelua ”maan ja taivaan väliltä”

Yritysluotot-tiimi hallinnoi miljardin euron lainakantaa hyvää asiakaspalvelua painottavalla tavalla. Vaikka työtä tehdään paljon etänä, sitä ei tehdä yksin.   

Yritysluottojen nelihenkisessä tiimissä hallinnoidaan Business Finlandin myöntämiä tuotekehityslainoja. Rahoituksen tavoitteena on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden ja palveluiden kehittämistä. Kun yritys on saanut myönteisen rahoituspäätöksen, velkasuhteen muodostaminen ja maksuliikenne siirtyvät Valtiokonttorin hoidettavaksi. Uusien lainojen ulosmaksatuksia tehdään tiimissä päivittäin.

Jos asiakkaalle ei tule ongelmia tai tarvetta tehdä lainaan muutoksia, hän ei asioi Valtiokonttorin kanssa juuri sen enempää. Monesti lainoihin kuitenkin haetaan esimerkiksi lyhennysvapaita tai perimättä jättämisiä. Näissäkin päätöksen tekee Business Finland, ja toimeenpano hoidetaan Valtiokonttorissa.

Kokonaan toinen puoli tiimin työstä koostuu tapauksista, joissa asiakas on ajautunut lainan takaisinmaksun kanssa ongelmiin. Perintätapausten, yrityssaneerausten ja konkurssien määrät kertovat, että ollaan tekemisissä riskirahoituksen parissa. Maksuviivetapauksia käydään läpi yksi kerrallaan, sillä jokaisen yrityksen tapaus on erilainen eikä työ siksi ole rutiininomaista.

16 000 pakotetarkastusta myöhemmin

Valtiokonttorin hallinnoima yrityslainakanta on pysynyt viime vuodet varsin tasaisena, miljardin euron molemmin puolin. Lainojen lukumäärä, vuoden 2022 lopussa noin 3 100 lainaa, on sekin pysynyt tasaisena jo vuosikymmenen ajan.

Kuvio esittää tuotekehityslainakannan ja lainan määrän kehityksen vuodesta 2011 lähtien.

Vuoden 2022 lopussa tuotekehityslainojen kanta oli noin 1,1 miljardia euroa, ja lainojen lukumäärä 3107. Pääomaehtoisia tuotekehityslainoja ei ole viime vuosina myönnetty uusia.

Vaikka viime vuodet ovat olleet monille yrityksille hankalia, yritysluottojen tiimissä esimerkiksi koronakriisi näkyi lopulta vähemmän kuin odotettiin – pois lukien häiriötilanteeseen tarkoitetut tuotekehityslainat, joita myönnettiin yrityksille pandemian alkuvaiheessa. Taustaksi: koronapandemian aikaisia muita yritystukia kuten kustannustukia, tapahtumatakuita ja sulkemiskorvauksia käsiteltiin niitäkin Valtiokonttorissa, mutta toisella toimialalla.

Venäjän hyökkäystä seuranneet talouspakotteet sen sijaan näkyvät työssä hyvin konkreettisesti, sillä ennen ensimmäistä maksuerää jokaiselle yritykselle, sen omistajille ja vastuuhenkilöille tehdään Valtiokonttorissa pakotelistatarkastukset. Keväästä 2022 alkaen näitä on tiimissä tehty jo 16 000 kappaletta, lähes 300 tarkastusta viikossa.

Juuri nyt: tarjolla työnkuva, jollaista ei ole kenelläkään muulla

Valtiokonttorissa ollaan palveluammatissa. Hyvä palvelu on yhtä tärkeää kuin se, että asiat tehdään oikein. Yritysluotoissa se tarkoittaa panostuksia hyvään ohjeistuksen ja etenkin siihen, että asiakkaille on selkeää, missä asioissa olla yhteydessä Valtiokonttoriin ja missä Business Finlandiin. Tiimi sai vuoden 2022 lopussa tehdyssä asiakastyytyväisyyskyselyssä korkean keskiarvon, 4,3, ja hyvän tason ylläpitäminen on tärkeä yhteinen tavoite.

Asiakaspalvelutyö on päivittäistä ja sitä hoidetaan yhdessä, mutta muuten pienessä neljän hengen porukassa jokaisella on omanlaisensa työnkuva, ja jokaisen tyypillinen työpäivä on siksi erilainen. Juuri nyt porukkaan on mahdollista päästä mukaan, sillä Hannamarin siirtyessä uusiin haasteisiin tarjolla on rahoitusasiantuntijan vakituinen tehtävä. Rahoitusasiantuntija työskentelee perintä-, yrityssaneeraus- ja konkurssiasioiden parissa, mutta tekee myös sidosryhmäyhteistyötä, riskienhallintaa ja edustaa Valtiokonttoria velkojien kokouksissa.

Uudelle kollegalle luvataan vastuullisia hommia hyvässä ilmapiirissä. Tiimi kokoontuu toimistolle pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, joten etätöiden tekemiseen on suuri vapaus jos niin haluaa. Yritysluotot on Valtiokonttorissa osa noin 50 hengen antolainauksen yksikköä ja lähes sadan hengen Rahoitus-toimialaa, joten toimistoltakin löytää halutessaan aina seuraa.

Etätöissäkään töitä ei tehdä yksin, tiimin esimies Maria-Elisa Eerikäinen lupaa.

”Olemme paljon toistemme kanssa tekemisissä. Teams-palavereissa pidämme aina kamerat päällä.”

Kiinnostuitko? Hae Valtiokonttoriin rahoitusasiantuntijaksi 21.4. mennessä:
https://www.valtiolle.fi/fi-FI/ilmoitus?id=28-539-2023

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset