Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet
Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992) 56 §:n (muut. 1253/2004) mukaan jollei omaisuuden käyttötarkoituksesta muuta johdu, käytetään valtion investointilaskelmissa ja muussa pääomien käytön arvioinnissa tuottovaatimuksena Valtiokonttorin laskemaa arvioinnin suorittamista edeltäneen varainhoitovuoden euromääräisen pitkäaikaisen lainanoton efektiivistä korkokustannusta valtiolle. Korkokustannukset lasketaan edellisenä vuonna liikkeeseen laskettujen valtion euromääräisten joukkovelkakirjalainojen efektiivisten korkokustannusten painotettuna keskiarvona.
Vuoden 2025 tietojen pohjalta laskettu ja vuoden 2026 laskelmissa käytettäväksi tarkoitettu (nimellinen) korkokustannus on 3,0 %.
Reaalikorkoa käytettäessä, edellä mainittua nimelliskorkoa korjataan Tilastokeskuksen tuottaman, yleistä hintakehitystä kuvaavan kuluttajahintaindeksin keskimääräisellä vuosimuutoksella eli inflaatiolla.
Liitteessä on esitetty vuosina 2010–2025 ilmoitetut korot sekä se, miten nimelliskorosta lasketaan reaalikorko kuluttajahintaindeksiin perustuen.
Lisätiedot
Lisätietoja korkoon liittyvistä asioista saa Valtiokonttorista puh. 0295 50 2000 tai sähköpostitse osoitteesta laskentatoimi (at) valtiokonttori.fi.
Apulaisjohtaja Riitta Rosenberg
Taloushallintoasiantuntija Sini Pesonen
Liite Valtiokonttorin ilmoittamat ja käytettäväksi tarkoitetut lainanoton efektiiviset korkokustannukset vuosina 2010–2025.
Tiedoksi Valtiontalouden tarkastusvirasto
Valtiokonttorin ilmoittamat ja käytettäväksi tarkoitetut lainanoton efektiiviset korkokustannukset vuosina 2010–2025
|
Vuosi |
2010 |
2011 |
2012 |
2013 |
2014 |
2015 |
2016 |
2017 |
2018 |
2019 |
2020 |
2021 |
2022 |
2023 |
2024 |
2025 |
|
Nimelliskorko (%) |
1,8 |
1,8 |
2,1 |
1,2 |
0,8 |
0,6 |
0,2 |
0,0 |
0,0 |
0,3 |
0,0 |
0,0 |
0,0 |
1,5 |
3,0 |
2,8 |
Reaalikoron laskeminen nimelliskorosta
Reaalikorko lasketaan nimelliskorosta seuraavalla kaavalla:
A = (B – C) / (1 + C/100), jossa A = reaalikorko, B = nimelliskorko ja C = inflaatio
Esimerkki
Reaalikoron laskeminen kuluttajahintaindeksin perusteella Valtiokonttorin vuodelle 2026 ilmoittamasta nimelliskorosta.
Tarvittavat laskentatiedot
1) Valtiokonttorin ilmoittama TaA 56 §:n mukainen (eli vuoden 2025 lainatietojen pohjalta laskettu) nimelliskorko vuodelle 2026 = 3,0 %
2) Keskimääräinen kuluttajahintojen kokonaisindeksin (2015=100) vuosimuutos eli inflaatio vuonna 2025 = 0,3 %
Reaalikoron laskeminen