Voinko saada korvausta siitä, että olen joutunut tietomurron jälkeen suojaamaan henkilötietojani ja tästä on aiheutunut minulle kuluja?

Et voi saada. Kyseessä on taloudellinen vahinko, jota ei voida korvata valtion varoista kuin rajoitetusti. Taloudellisen vahingon korvaaminen edellyttää, että vahingon määrä on huomattava (vähintään 2000 euroa) ja sen syntymiseen on vaikuttanut vahinkoa kärsineen iästä, sairaudesta tai vammasta johtuva avuttomuus. Vahinkoa kärsineellä tulisi olla sellainen vamma tai sairaus, jonka vuoksi hän on pysyvästi kykenemätön hoitamaan ja valvomaan taloudellisia asioitaan. Vastaamo-tapauksessa vahinko on kohdistunut suureen määrään henkilöitä ja vahingonaiheuttaja ei ole välttämättä ollut tietoinen vahinkoa kärsineiden henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Aiheeseen liittyvät sisällöt