Tammikuussa 2019 maksettavan kertaerän kirjanpidollinen käsittely  (18.12.2018)

Tausta

Valtion virka- ja työehtosopimuksessa sopimuskaudelle 2018-2020 (9.3.2018) on sopimuksen 6 §:ssä kirjattu, että

virkamiehelle ja työntekijälle, jonka palvelussuhde on alkanut viimeistään 3.9.2018 ja palvelussuhde on keskeytymättä jatkunut 18.11.2018 saakka, maksetaan tammikuun 2019 palkanmaksun yhteydessä erillinen kertaerä. Kertaerä on suuruudeltaan 9,2 %:a yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesta kuukausipalkkauksesta. (YK 06000).

Kertaerää ei makseta, mikäli virkamiehellä tai työntekijällä ei ole edellä sanottuna aikana ollut yhtään palkallista päivää. Mikäli virkamies tai työntekijä on ollut edellä 1 momentissa sanottuna aikana osa-aikainen, kertaerän suuruus määräytyy 18.11.2018 voimassa olleen osa-aikaprosentin mukaisesti.

Kertaerän maksaminen perustuu virastojen tuloksellisuutta edistävien ja tuottavuutta parantavien toimenpiteiden toteuttamiseen vuosina 2018 ja 2019. Virastoissa valmistellaan ja toteutetaan tuloksellisuutta edistäviä muutoksia ja toimenpiteitä yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Tuloksellisuustavoitteiden saavuttamisessa on keskeistä henkilöstön osaamisen mahdollisimman hyvä hyödyntäminen. Tuloksellisuuden edistäminen koskee valtionhallinnon koko henkilöstöä. Tuloksellisuuden edistymistä myös seurataan ja siitä raportoidaan pyydetyillä tavoilla.

Kertaerä sisältyy talousarviossa palkkausten tarkistuksiin.

Kertaerän palkkamenojen käsittely kirjanpidossa ja vuoden 2018 tilinpäätöksessä

Kertaerän palkkamenojen kirjanpidollista käsittelyä on tarkennettu asiakasinfon (12.12.2018) käsittelyn jälkeen. Kertaerä kohdennetaan kirjanpidollisesti kokonaisuudessaan vuodelle 2019. Tällä halutaan varmistaa vuoden 2018 tilinpäätöksen valmistuminen aikataulussa ja kertaerän yhtenäinen kirjanpidollinen käsittelytapa koko valtionhallinnon osalta. Kertaerän palkkamenojen kokonaismäärää henkilöstösivukuluineen ei voida jaksotusta varten ilman olennaisia lisäkustannuksia luotettavasti ennakoida ennen maksuvelvoitteen erääntymistä, joten kertaerä kohdennetaan kirjanpitoon maksuun perustuen.

Vuosien 2018 ja 2019 tilinpäätöksen liitteellä 1 selvitetään kertaerän kohdentaminen. Kirjanpitoyksiköt kirjaavat tilinpäätökseen seuraavaa:

Valtion virka- ja työehtosopimuksessa sopimuskaudelle 2018-2020 (9.3.2018) on sopimuksen 6 §:ssä kirjattu, että virkamiehelle ja työntekijälle, jonka palvelussuhde on alkanut viimeistään 3.9.2018 ja palvelussuhde on keskeytymättä jatkunut 18.11.2018 saakka, maksetaan tammikuun 2019 palkanmaksun yhteydessä erillinen kertaerä. Kertaerä on suuruudeltaan 9,2 %:a yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesta kuukausipalkkauksesta.

Kertaerää ei ole jaksotettu tilikaudelle 2018, vaan se kirjataan kokonaisuudessaan tilikauden 2019 menoksi.”

Kertaerän maksaminen ja seurantakohteet

Kertaerälle on määritelty palkkalaji (1665), joka on suorakohdisteinen ja sillä ei ole vaikutusta jakopalkkoihin.

Kirjauksissa käytetään liikekirjanpidontiliä ja talousarviokirjanpidontiliä sekä seurantakohteita, jotka on määritelty kertaerää varten Palkeiden virastoille lähettämässä ja virastojen tarkastamassa taulukossa.

Liikekirjanpidontili määräytyy palkkalajin takaa ja kirjataan joko virkasuhteisten palkkoihin (41000100) tai työsuhteisten palkkoihin (41010100).

Lisätietoja:

  • Valtiokonttori: ho.laskentatoimi (at) valtiokonttori.fi     
  • Palkeet: Kirjanpitoyksikön kirjanpitäjä

Kohderyhmä: Virastot ja laitokset
Ydinprosessi: Talousjohtamisen tukeminen
Julkaistu 18.12.2018 klo 8.00 , päivitetty 17.12.2018 klo 22.27

Takaisin sivun alkuun

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot