Hyppää sisältöön

Kustannustuen haku pyritään avaamaan 21.12.2020

Hallitus on tehnyt linjauksen kustannustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Kustannustuki maksetaan Valtiokonttorista.

Laki kustannustuesta on hyväksytty eduskunnassa 27.11. Tukea haetaan Valtiokonttorista sähköisen asiointikanavan kautta. Tuen hakuaika pyritään avaamaan 21.12. Avauspäivä varmistuu 18.12.

Uuden lain mukaan kustannustuen tukikausi on 1.6.-31.10.2020. Kustannustuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joilla toimivien yritysten tukikauden liikevaihto on vähintään 10 prosenttia pienempi kuin vertailukauden liikevaihto. Nämä kustannustuen piiriin kuuluvat toimialat nimetään 18.12. annettavassa valtioneuvoston asetuksessa.

Myös toimialarajauksen ulkopuolelle jäävät yritykset voivat hakea tukea, sillä tukea voidaan myöntää myös harkinnanvaraisin perustein niille yrityksille, jotka täyttävät muut laissa säädetyt tuen myöntämisen edellytykset. Valtiokonttorin tavoite on, että kaikki tukeen oikeutetut yritykset saavat tukea, joten kannustamme hakemaan kustannustukea myös harkinnanvaraisin perustein toimialarajauksen ulkopuolelta.

Valmistaudu tuen hakemiseen

Kustannustukea saadakseen sitä ei tarvitse hakea heti haun avauduttua. Jos se yrityksen toiminnan kannalta sopii, joulun ja uuden vuoden ajan voi rauhassa lomailla ja palata hakemuksen pariin ensi vuoden puolella. Valtiokonttori vahvistaa sekä haun avaus- että päättymispäivän 18.12. Valtiokonttori pyrkii tekemään tuen hakemisen mahdollisimman vaivattomaksi. Hakemukseen ei tarvitse liitteitä, vaan saamme tiedot suoraan verottajalta

  • Hakemuksen voi tehdä kaupparekisteriin merkitty yrityksen nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö tai suomi.fi -valtuutuksen saanut henkilö. Kustannustukea haetaan valtuudella ”Yritysrahoituksen hakeminen”. Suomi.fi -valtuudet >
  • Tuen hakeminen edellyttää, että hakijalla on Y-tunnus. Katso lisätietoja: Yritys- ja
    yhteisötietojärjestelmä >
  • Kustannustuki voidaan maksaa vain tilille, jonka yritys on ilmoittanut Verohallinnolle. Tarkista ilmoittamasi tilinumero ja ilmoita uusi numero tarvittaessa OmaVero-sivuillasi >
  • Myös kustannustuen toisella hakukierroksella yrityksen liikevaihdon alenema todetaan
    verohallinnolle annettujen alv-myyntitietojen perusteella. Huolehdithan alv-myyntitietojen
    ilmoittamisesta verohallinnolle ajallaan.

Näin tiedotamme

Kun haku aukeaa, hakuohjeet ja hakulomake päivitetään kustannustuen palvelusivulle >
Vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin tällä sivulla >

Tiedotamme tilanteesta internetsivuillamme, somekanavissamme sekä median kautta.

Kustannustuen puhelinpalvelu aukeaa 14.12.

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset