• Palvelukuvaus

    Valtiokonttori voi vapauttaa sinut tai yhteisön valtiolle tulevasta maksamatta olevasta maksusta tai korvauksesta joko kokonaan tai osittain. Vapautuksen myöntäminen perustuu maksuvapautuslakiin (529/1980) ja -asetukseen (530/1980).

    Maksuvapautuslaki on luonteeltaan yleislaki; sen soveltamisen ja Valtiokonttorin toimivallan ulkopuolelle jäävät sellaiset saatavat, joiden osalta on erikseen säädetty, että toimivalta vapautuksen tai huojennuksen myöntämiseen on jollain muulla valtion viranomaisella kuin Valtiokonttorilla.

    Valtiokonttori EI VOI vapauttaa sinua esimerkiksi
    * veroista (veronkantolaki 7a luku)
    * elatustuista (elatustukilaki 21 §)
    * opintolainoista (opintotukilaki 39 §).

    Rangaistusluonteisista maksuista tai korvauksista voit vapautua vain tasavallan presidentin myöntämällä armahduksella; näitä ovat esimerkiksi:
    * menettämisseuraamus kuten rikoksesta saatu hyöty
    * sakot.

    Valtiokonttori VOI VAPAUTTAA sinut valtiolle tulevasta maksusta tai korvauksesta joka johtuu
    * oikeustoimesta, esimerkiksi valtion virkasuhteessa liikaa maksettu palkka
    * rikoksesta (josta tuomittu korvaus).

    Vapautus voidaan myöntää, jos se ei loukkaa valtion etua tai jos maksun tai korvauksen periminen olisi ilmeisen kohtuutonta.

    Jos olet valtion palveluksessa, sinut voidaan vapauttaa kokonaan tai osittain korvaamasta vahinkoa, jonka olet palvelussuhteessa ollessasi aiheuttanut valtiolle.

  • Maksuvapautuksen myöntämisen edellytykset

    Ratkaisemme maksuvapautushakemukset tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella.

    Harkinnassa kiinnitämme huomiota muun muassa

    * korvausperusteena olevan teon laatuun,
    * maksu- tai korvausvelvollisuuden syntymisestä kuluneeseen aikaan,
    * valtion saatavan määrään,
    * hakijan maksamiin osasuorituksiin,
    * hakijan ikään,
    * hakijan taloudelliseen ja terveydelliseen tilanteeseen sekä
    * muihin erityisiin seikkoihin.

    Maksuvapautusta emme voi myöntää sellaisesta maksusta tai korvauksesta joka on maksettu valtiolle ennen maksuvapautushakemuksen tekemistä.

  • Miten tulee toimia

    Maksuvapautusta voit hakea
    * vapaamuotoisella hakemuksella tai
    * lomakkeella, joka on saatavissa Valtiokonttorin Internet-sivuilta tai pyytämällä Valtiokonttorista.

    Lähetä hakemus
    * suoraan Valtiokonttoriin TAI
    * perivälle viranomaiselle (esim. Verohallinnolle tai Oikeusrekisterikeskukselle), joka lisää hakemukseen oman lausuntonsa.

    Liitä hakemukseen muun muassa selvitys niistä seikoista, joilla perustelet hakemusta, kopioita asiakirjoista, joihin maksu- tai korvausvelvollisuus perustuu, sekä selvitys hakijan taloudellisesta asemasta (maksuvapautusasetus 2 §).

    Tapauskohtaisesti liitettävät asiakirjakopiot:

    * asiakirja (tuomio, päätös tms.), johon maksuvelvollisuus perustuu
    * hakijan ja hänen puolisonsa verotustodistukset kolmelta viimeiseltä vuodelta
    * hakijan ja hänen puolisonsa viimeisin palkkatodistus
    * selvitys yrittäjätuloista, eläketuloista, työttömyyspäivärahasta ja muista tuloista sekä etuuksista (esim. toimeentulotuki ja lapsilisä)
    * selvitys hakijan varallisuudesta
    * selvitys muista veloista (ilmettävä jäljellä oleva velka ja kuukausierä)
    * selvitys asumismenoista ja asumistuesta
    * selvitys mahdollisesta elatusapupäätöksestä
    * selvitys sairaudesta (tuorein lääkärinlausunto), työttömyydestä, työkyvyttömyydestä tai muista sellaisista seikoista, joilla on merkitystä hakemuksen kannalta
    * selvitys poikkeuksellisen suurista sairausmenoista
    * muu selvitys, jolla saattaa olla vaikutusta asian käsittelyssä.

    Huom! Älä lähetä Valtiokonttoriin alkuperäisiä asiakirjoja maksuvapautushakemuksen liitteinä. Muunnamme kaikki meille lähetetyt maksuvapautusasioihin liittyvät asiakirjat sähköiseen muotoon ja säilytämme ne sähköisinä tallenteina. Digitoinnin yhteydessä paperiset asiakirjat hävitetään.

  • Miten maksuvapautusta haetaan?

    Maksuvapautusta voi hakea sähköisessä asiointipalvelussa tai pdf-lomakkeella, joka on saatavissa Valtiokonttorista ja tämän sivun Lomakkeet ja liitteet -välilehdeltä. Hakemus lähetetään suoraan Valtiokonttoriin tai vaihtoehtoisesti perivälle viranomaiselle (esim. Verohallinnolle tai Oikeusrekisterikeskukselle), joka lähettää hakemuksen edelleen Valtiokonttoriin ja liittää oheen oman lausuntonsa.

    Maksuvapautusasetuksen 2 §:n mukaan hakemukseen on liitettävä muun muassa selvitys niistä seikoista, joilla hakemusta perustellaan, jäljennökset asiakirjoista, joihin maksu- tai korvausvelvollisuus perustuu, sekä selvitys hakijan taloudellisesta asemasta.

    Liitteiden tulee olla mahdollisimman uusia, ja ne voivat olla kopioita alkuperäisistä asiakirjoista.

  • Hae maksuvapautusta

    Maksuvapautusta voi hakea Valtiokonttorin sähköisestä asiointipalvelusta:

    Maksuvapautuksen hakulomake >

    Hakemukseen on liitettävä muun muassa selvitys hakijan taloudellisesta asemasta ja niistä seikoista, joilla hakemusta perustellaan. Lisäksi hakemuksen mukana on toimitettava jäljennös asiakirjoista, joihin maksu- tai korvausvelvollisuus perustuu (maksuvapautusasetus 2 §).

    Tapauskohtaisesti liitettävät asiakirjat:

    • jäljennös asiakirjasta, johon maksuvelvollisuus perustuu
    • hakijan ja hänen puolisonsa verotustodistukset kolmelta viimeiseltä vuodelta
    • hakijan ja hänen puolisonsa viimeisin palkkatodistus
    • selvitys yrittäjätuloista, eläketuloista, työttömyyspäivärahasta ja muista tuloista
    • selvitys hakijan varallisuudesta
    • selvitys muista veloista (ilmettävä jäljellä oleva velka ja kuukausierä)
    • selvitys asumismenoista ja asumistuesta
    • selvitys mahdollisesta elatusapupäätöksestä
    • selvitys sairaudesta (lääkärinlausunto), työttömyydestä, työkyvyttömyydestä tai muista sellaisista seikoista, joilla on merkitystä hakemuksen kannalta
    • selvitys poikkeuksellisen suurista sairausmenoista
    • muu selvitys, jolla saattaa olla vaikutusta asian käsittelyssä.

    Voit hakea maksuvapautta myös pdf-lomakkeella.

    Lisäselvityspyynnöt

    Vastaa saamaasi lisäselvityspyyntöön tai korjaa virheelliset, jo annetut tiedot, sähköisessä asiointipalvelussa mahdollisimman pian. Lisätietojen toimittaminen alla olevan palvelun kautta varmistaa hakemuksesi nopeamman käsittelyn. Lisäksi voit tämän palvelun kautta ilmoittaa myös tilinumeron tai yhteystietojen muutoksista.

    Lähetä pyydettyjä lisäselvityksiä

  • Lainsäädäntö