Yhteensä 125 blogikirjoitusta

Palvelun käyttöoikeus ei ole sama asia kuin organisaation edustamisoikeus

Haeavustuksia.fi-palvelussa valtionavustusta hakeva organisaatio voi olla esimerkiksi kunta, yhdistys, yliopisto, yritys tai säätiö. Palvelussa toimivat ihmiset, eivät organisaatiot Palvelussa voi myös asioida monella tapaa: täyttää..

Rikosvahinkokorvaukset rakentavat luottamusta oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan

Jos olet joutunut rikoksen uhriksi, voit saada korvausta valtion varoista. Korvaukset myöntää Valtiokonttori rikosvahinkolain perusteella. Valtion maksama korvaus on toissijainen, mikä tarkoittaa sitä, että ennen Valtiokonttoria korvausta on haettava..

Mies maksaa ostoksia pankkikortilla maksupäätteellä.

Mikä on valtion maksuliikkeen merkitys yhteiskunnalle?

Valtiokonttorin yhtenä tehtävänä on ohjata valtion maksuliikettä. Siihen sisältyy esimerkiksi valtion maksuliikkeeseen liittyvien prosessien kehittäminen ja valtion kirjanpitoyksiköiden ohjaaminen. Mitä tällä tarkoitetaan ja onko sillä..

Luotatko että yhteisillä varoilla tehdään järkeviä hankintoja?

Aloitin tänä talvena jääkiipeilyn. Jäätä pitkin noustaan jäähakkuja ja -rautoja apuna käyttäen. Kalliokiipeilystä poiketen jääkiipeilyssä putoaminen ei ole suotavaa, vaan kiivettävä reitti on valikoitava oma..

Peppol-verkon käyttö kasvoi Suomessa vuonna 2024 merkittävästi

Minkä tahansa uuden teknologian laaja käyttöönotto on iso ponnistus. Peppol-verkko ei sinänsä ole uusi, mutta meillä Suomessa se on aiemmin käynyt vajaakäytöllä keskittyen lähinnä laskujen..

Kuluttajakysely digitaalisesta laskutuksesta

”Knowledge speaks, but wisdom listens” -Jimi Hendrix Yrityksen digitalous -hankkeessa on edistetty organisaatioiden välistä verkkolaskutusta ja sähköistä kuluttajalaskutusta. Kuluttajalaskutuksessa piilee yritysten näkökulmasta vielä merkittävä potentiaali..

CX-paneelikuvitus

Yhteistyöllä lisää ymmärrystä, enemmän arvoa ja parempia palveluita

Valtiokonttorin strategian mukaan tavoittelemme erinomaista asiakaskokemusta ja lupaamme, että ”Palvelumme ovat asiakkaille sujuvia, selkeitä ja helposti saatavilla”. Erinomaisen asiakaskokemuksen tuottamiseksi teemme yhteistyötä kolmella tasolla: suoraan..

Asiakaslähtöisyys arjessa – palvelusivujen rakentaminen vuoropuhelussa asiakkaan kanssa

Valtiokonttorin yhtenä asiakasryhmänä ovat kaikki varusmies- ja siviilipalvelusta suorittavat, mitä ei välttämättä heti tule ajatelleeksi. Palveluiden tuottaminen ja etenkin niistä viestiminen kohderyhmälle, joka kattaa vähintään..

sininen palapeli

Mistä on Suomen julkinen hallinto tehty?

Tiedätkö, kuinka paljon Suomen julkisessa hallinnossa on organisaatiota? Ei se mitään, en minäkään tiennyt – kunnes nyt, kun olemme sen selvittäneet. Olemme merkittävän äärellä, kun..

Kestävyyden turvaamiseksi tarvitaan vastuullisia johtajia

Vastuullisuus on nykymaailmassa jatkuvasti esillä – ja hyvä niin. Päivittäin voi lukea lehdistä ja sosiaalisesta mediasta, miten ihmisten tulisi toimia vastuullisemmin eri osa-alueilla elämässään. Vastuullisuudella..

Miksi julkisen hallinnon tiedonhallinta on ajankohtaista?

Tekoäly ja tietojohtaminen sekä puhuttavat että teettävät laajasti kehittämistoimia yhteiskunnan eri sektoreiden ja toimijoiden parissa. Tiedon tehokkaan hyödyntämisen edellytyksenä on systemaattinen tiedonhallinta. Puutteellinen, tai puutteellisesti..

Keski-ikäinen mies ja kaksi naista tutkivat yhdessä tabletilta tilastotietoja.

Hyvinvointialueiden taloustieto toimii alueiden tiedolla johtamisen raaka-aineena

Valtiokonttorin lakisääteisiin tehtäviin kuuluu toimia kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietovarannon ylläpidosta vastaavana viranomaisena. Tämä tarkoittaa käytännössä kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietojen keruuta ja raportoidun tiedon julkaisemista. Valtion..