Hyppää sisältöön


Valtiokonttorille Vuoden vaikuttavin ARVO-teko 2020 -palkinto

Arvoliitto on myöntänyt Valtiokonttorille Vuoden vaikuttavin ARVO-teko 2020 -palkinnon. Palkinto on tunnustus Valtiokonttorin toiminnasta yritysten kustannustuen jakamisessa.

Arvoliitto palkitsee Vuoden Vaikuttavin ARVO-teko-palkinnolla konkreettisia tekoja, jotka ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia liiketoiminnan keinoin. Palkinnon voi saada yritys, yhteisö, innovaatio tai toimintatapa, joka on onnistunut yhdistämään yhteiskunnallisen vaikuttavuuden sekä vastuullisen ja tuloksellisen liiketoiminnan.

Positiivisia vaikutuksia koronapandemian keskellä

Tänä vuonna Arvoliitto halusi palkita teon, joka on vaikuttanut koronapandemiasta kärsivien ihmisten elämään positiivisesti. Palkinnon kriteereissä korostui yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäksi innovatiivisuus ja rohkeus.

Kilpailun raadin mukaan Valtiokonttorin toiminnassa korostuvat kaikki tämän vuoden kisan kriteerit. ”Teossa näkyy aito halu auttaa ja olla lähellä suomalaisia yrittäjiä. Konkreettisen avun nopeus lievitti usean suomalaisen yrityksen akuuttia kassakriisiä”, toteaa raati perusteluissaan.

Tiennäyttäjä valtion toimijoille

Teko toimii myös tiennäyttäjänä muille valtion toimijoille osoittamalla, että palveluiden ketterä kehittäminen valtionhallinnossa on mahdollista ja sitä kannattaa tehdä.

”Olimme erityisen vaikuttuneita siitä, että perinteisesti kankeana ja hitaana pidetty julkinen toimija tarttui nopeasti toimeen, kehitti toimintaansa innovatiivisesti ja ketterästi sekä otti ennakkoluulottomasti käyttöön uusia toimintatapoja”, palkinnon perusteluissa kerrotaan.

Valtiokonttorin arvot toiminnan taustalla

Kustannustuen toimeenpano vastaa Valtiokonttorin arvoja, joita ovat yhteiskunnan hyvä, asiakkuus ja kehittyminen. Palvelun saama palaute sekä palkinto kertovat, että Valtiokonttori on onnistunut yhteiskunnan hyvän edistämisessä tukemalla yrityksiä ja niiden mahdollisuutta työllistää henkilökuntaansa.

Palkinto on hieno tunnustus Valtiokonttorin henkilökunnalle, joka on onnistunnut valjastamaan olemassa olevan osaamisensa uuteen palveluun sekä opetellut ennakkoluulottomasti uusia asioita ja innovoinut palvelua. Palvelun onnistumiset on myös dokumentoitu laajasti, ja ne ovat pohjana Valtiokonttorin perustoiminnan kehittämiselle. ”Ulkoiset tunnustukset vahvistavat näkemystä oikealla tiellä olemisesta”, toteaa toimialajohtaja Jyri Tapper.

Suuri kiitos kuuluu myös Valtiokonttorin yhteistyökumppaneille. Ilman joustavaa ja kehittävää yhteistyötä emme olisi onnistuneet tässä.

Lisätietoja

Toimialajohtaja Jyri Tapper, puh. +358 29 550 2950
Hankejohtaja Laura Sorva, puh. +358 295 502 033

Arvoliiton tiedote aiheesta>

Muuta aiheeseen liittyvää