Hyppää sisältöön


Koronatukien yhteensovittaminen

Valtiokonttorin tehtävänä on muiden koronatilanteeseen liittyvien tukien yhteensovittaminen yritysten määräaikaisen kustannustuen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muut tuet vähennetään kustannustuesta kokonaan tai osittain laissa säädetyn mukaisesti. Valtiokonttorin tulee yhteensovittaa kustannustuen kanssa muun muassa ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä annetun lain (403/2020) mukaan myönnetty tuki.

Valtiokonttori voi aloittaa muiden koronapandemian johdosta myönnettyjen tukien yhteensovittamisen viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki yritykselle myönnetyt tuet ovat selvillä. Mikäli yritykselle on myönnetty määräaikaista kustannustukea ja yritys on tämän jälkeen saanut myös muita koronapandemiaan liittyviä tukia, voi yritys olla myös itse yhteydessä Valtiokonttoriin eri tukimuotojen yhteensovittamiseksi.

Kustannustuen asiakaspalvelu palvelee numerossa 0295 59 3050 arkisin klo 9–15.

Kustannustuen palvelusivu

Muuta aiheeseen liittyvää