Yhteensä 125 blogikirjoitusta

Kaksi tarinaa siitä miksi digi on tärkeää

Digitalisoituvassa maailmassa digikyvykkyydestä puhutaan jo ihmisarvokysymyksenä. Monet ikäihmiset kysyvät, olenko enää arvokas yhteisöni jäsen, jos en halua käyttää digipalveluja? Digi voisi kuitenkin olla arjessamme läsnä..

Valtionavustusten digitalisoinnin esiselvitys valmis – nyt toimeen

Valtiokonttori teki syksyllä 2015 koko valtionhallintoa koskevan selvityksen, jossa yhdessä virastojen ja laitosten kanssa arvioitiin heidän digitalisaatiovalmiuttaan ja kerättiin ideoita digitalisaatiohankkeiksi. Tulokset koottiin keväällä 2016..

Lupa johtaa fiksummin – osaavan HR-kumppanin kanssa

Joulukuun alussa Valtiokonttorin tiloihin kokoontui innostunut HR-johtajien ja johtavien asiantuntijoiden joukko pohtimaan ja keskustelemaan henkilöstöjohtamisen uudelleen organisoitumisen haasteista HR Business Partner -otsikolla. Ilahduttavan monet virastot..

Työpäivä lapsen silmin

Valtiokonttori osallistui 24.11. kansalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään. 9-vuotias poikani oli aivan innoissaan, kun kuuli pääsevänsä päiväksi töihin kanssani. Poikani on kotioloissa innokas koodari, mutta..

Myisitkö oman äitisi? Rosvojen robotti kyllä ostaisi

Viime aikoina moni on jakanut äitinsä tyttönimeä ja paria muutakin tietoa some-tutuilleen. Ties vaikka löytäisin uusia sukulaisia… No, melkein voisin sanoa, että joku löytää jotakin,..

Töissä valtiolla

Muistan hyvin, kun reilut kymmen vuotta sitten siirryin Valtiokonttoriin. Omat mielikuvani eivät täysin vastanneet todellisuutta. Työskentely valtiolla ei ollutkaan kovin eksoottista. Reilun viikon työskentelyn jälkeen..

Digi kohtaa reaalimaailman – tapahtuu omassa elämässä

Saapuuhan se kesä ja suunnitelmat, joilla arjesta pääsee irti. Viikonlopun suunnitelmat – eli kolmen ystävyksen matka lanka- ja askartelukauppoihin Tallinnaan – saivat käänteen luettuani työmeilistä:..

Asiakkuuden käsite julkishallinnossa

Bengt Holmströminkin nosti eduskuntapuheessaan esille sen, että julkinen hallinto ei voi toimia eikä sitä voi johtaa kuin yritystä. Tämä on myös hyvä muistaa, kun digitalisaatiota..

Happily ever after – minkälaisia tarinoita henkilökierrosta sinä haluat kuulla?

”Ilmoittauduin henkilökiertoon ja minut valittiin. Kun kerroin tästä esimiehelleni, hän tipahti tuolilta. Kuukauden selvittelyn jälkeen sain kuulla, etten pääsekään lähtemään. Turhauttavaa.” ”Tiimini jäsen tuli eräänä..

Digidystopiaa

Kuulin OP-ryhmän pääjohtaja Karhisen esitelmän digitaalisesta tulevaisuudesta. Kuinka pankki- ja vakuutustoiminta sellaisena kuin ne nyt ovat lakkaavat olemasta. Kuinka asiakkuus nostetaan keskiöön älykkäitä digitaalisia palveluja..

Sotilaan turvaverkko tiivistyy

Vuodenvaihteessa ”sotilaan turvaverkko” parantui uuden lainsäädännön myötä. Asepalveluksessa ja kriisinhallintatehtävissä vahingoittuneiden henkilöiden tapaturma- ja palvelussairauskorvaukset alettiin käsitellä erillisten lakien mukaan kun vahinko on sattunut 1.1.2017..

Alustatalous tuli, kumppanuus meni?

Anssi Vanjoen haastattelu 2.12. Tekniikka & Talous lehdessä sai pohtimaan otsikon asiaa. Siinä sanottiin: kaupat jäävät paikoiksi, joissa tavaroita käydään katsomassa, minkä jälkeen hinta kilpailutetaan…