Hyppää sisältöön
loikka vuorenrinteellä

Pieni askel käyttäjälle, suuri harppaus Valtiokonttorille

Valtiokonttorin pilvimatka saavutti toukokuun viimeisellä viikolla merkittävän virstanpylvään: otimme käyttöön Valtorin toimittaman Pilviviestin, eli toimistopalvelumme siirrettiin pilveen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sähköpostimme majailee nyt kokonaan pilvessä. Pilveen siirtyminen toi meille myös entistä parempaa tietoturvaa. Olemme nyt vahvasti tunnistettuina ja yhtenäisesti suojattuina pilvipalvelussa – postimme ovat salattuna joka nurkalla.

Miten Pilviviestin käyttöönotto meni

Pilviviestiin siirtymistä valmisteltiin huolella. Mahdolliset matkan varrella eteen tulevat kuopat ja mutkat pyrittiin kartoittamaan hyvin etukäteen. Henkilöstöä opastettiin ja ohjeistettiin hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta pilvipostin käyttöönotto siirron jälkeen onnistuisi kaikilta kitkatta.

Yeensä asiat eivät mene suunnitellusti. Mikä yllätti?

Millaisia yllätyksiä vastaan sitten tuli? Ehkä suurin yllätys oli se, että siirtyminen meni suunnitellusti. Yleensä asiat eivät mene siten. Muutoksen jälkeiseen tilanteeseen varauduttiin pilviklinikoin, joilla lopulta kävi vain muutama kourallinen avuntarvitsijoita. Jälkihoitoa vaativia asioitakin jäi haaviin vain muutama, mikä sekin on harvinaista. Valtaosa käyttäjistä sai siis sähköpostinsa toimimaan niin työkoneella kuin mobiilissa ongelmitta ja pääsi heti siirron jälkeisenä maanantaiaamuna jatkamaan töitään normaaliin tapaan. Yksi PIN-koodi lisää puhelimeen ja Teamsiin ilmestynyt, Outlookin kanssa synkronoituva kalenteri olivat ilmeisimmät näkyvät uudistukset, jotka käyttäjät kohtasivat muutoksen myötä.

Pilviviestin siirtymisen onnistuneesta toteutuksesta täytyy antaa iso kunnia Valtorin projektille ja erityisesti alihankkijana teknistä osuutta vetäneelle CGI:lle.

Miksi matkamme vielä jatkuu, kaikkihan toimii jo?

Toinen jalka pilvessä, mutta ei vielä ihan perillä. Teimme keväällä päätöksen, että otamme nyt pilvimatkallamme tämän väliaskeleen Pilviviestin kautta. Lopullisena määränpäänämme on kuitenkin niin kutsuttu oma pilvenhattara eli tenant. Meitä vetää sinne mahdollisuus toisaalta parantaa turvallisuutta muista välittämättä, eli voimme luoda turvasäännöstöjä tarpeemme mukaan. Emme myöskään joudu kärsimään sellaisista säännöistä, jotka haittaavat työtämme mutta eivät tuo lisää turvaa.

Virastovanhuksen itsepäisyyttä vaiko pilviteinin itsemääräämisoikeuden uhmaa, mene ja tiedä? Liian usein kuitenkin tunnumme törmäävän kannaltamme liian verkkaiseen kehitykseen valtion yhteisessä pilvessä. Ketterään etenemiseen ajaa yhteinen into ja halu uudistua rohkeasti. Haluamme olla pilviteknologia edelläkävijöitä valtiolla ja kurkottaa korkealle.

Seuraava etappi edessä syksyllä

Visiomme toteutumiseksi meidän tulisi päästä omalle hattarallemme kaikkine omine palveluinemme. Tuo vaatii palveluiden siirtoja valtion yhteisestä pilvestä omaamme. Tähän liittyy asioita, joita täytyy vielä selvittää yhdessä Valtorin kanssa. Päätelaitteet, eli ne meidän luurit, lankut ja läppärit ja muut virastosalkun täyttäjät, ovat vielä Valtorilla kehityksen alla. Loppuvuoteen on niitä luvattu.

Nousu jatkuu. Mutta hetken aikaa pysymme tässä lentokorkeudessa.

Kuva
Francesco Califano, Unsplash