Hyppää sisältöön

Verkkolasku on nopea ja turvallinen myös poikkeustilanteissa

Verkkolasku on erinomainen ja nopea keino välittää lasku asiakkaalle. Digitalisaatio mahdollistaa sähköisen laskujenkäsittelyn ja parantaa poikkeustilanteisiin varautumista. Verkkolasku on samalla myös edellytys taloushallinnon automatisaatiolle.

Verkkolasku parantaa liiketoiminnan kannattavuutta, mikä näkyy esimerkiksi säästyneinä kustannuksina. Joitakin poikkeuslupia lukuun ottamatta valtionhallinto on jo pitkään vaatinut verkkolaskuja toimittajiltaan. Valtio käsittelee sähköiset laskut pääosin automaattisesti, mikä on lisännyt taloushallinnon tuottavuutta. Tämä tuottavuuden lisäys on mahdollista saada aikaiseksi myös yrityspuolella, kun lasku tulee sähköisesti luettavassa, rakenteisessa muodossa.

Reaaliaikatalous, johon sisältyy verkkolaskutus, sähköiset kuitit ja taloushallinnon prosessien automatisointi, tukee samalla myös varautumista erilaisiin poikkeustilanteisiin.

– Valtio ei maksa laskuja myöhässä, varsinkaan silloin kun laskut ovat tulleet verkkolaskuina. Vaikka postin kulussa olisi viiveitä, verkkolaskut kulkevat tavalliseen tapaansa, Valtiokonttorin maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen huomauttaa.

Reaaliaikatalous ja rakenteinen tieto mullistavat taloushallinnon

Taloushallinnon digitalisaatio on ottanut suuria harppauksia viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä valtio siirtyy käyttämään digitaalista eKuittia kattavasti. Tämä taas tulee määrittelemään pitkälle sen, mitkä palveluntuottajat voivat toimia valtion yhteistyökumppaneina eri kilpailutusten tuloksena. Tuottavuuspotentiaali on valtava. eKuitin ja verkkolaskun käyttöönoton on arvioitu tuottavan Euroopan unionin alueella 300 miljardin euron vuosittaiset säästöt sujuvoittamalla ja tehostamalla talouden prosesseja.

– Jo pelkästään tämä on riittävä syy nopeuttaa rakenteisen tiedon käyttöönottoa. Paperilaskuista luopuminen tuo paitsi rahanarvoisia hyötyjä, se helpottaa sekä yritysten että kuluttajien arkea. Suurin säästö syntyy jakelukustannusten ja manuaalisen reskontratyön vähenemisestä. Maksuviiveiden väheneminen pienentää myös maksujen valvonnan kustannuksia, Kettunen sanoo.

Verkkolasku edellytys taloushallinnon automatisoinnille

Hallitusohjelman mukaan Suomesta halutaan tehdä reaaliaikatalouden edelläkävijä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tiedot liiketapahtumista voivat siirtyä sähköisessä muodossa ja reaaliaikaisesti yritykseltä toiselle ja yrityksiltä viranomaisille. Jotta tietojen vaihto toteutuisi automaattisesti, tarvitaan kuitit ja laskut sähköisessä muodossa.

Viranomaisten sähköisiin palveluihin panostaminen luo samalla myös pohjaa yritysten uusille innovaatioille ja vähentää yritysten kustannuksia. Taloushallinnon automatisointiin tähtää myös pohjoismaisten kaupparekisteriviranomaisten perustama Nordic Smart Government -hanke (NSG), joka laajentaa hallituksen asettamat tavoitteet yhteispohjoismaiselle tasolle. Tarkoitus on automatisoida taloustiedon kulku yritysten välillä Pohjoismaissa.

Lue myös aiheeseen liittyvä blogi: Verkkolaskut maksetaan ajallaan


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen, puh. 0295 50 2408, keijo.kettunen[at]valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Viranomaiset Yhdistykset ja järjestöt Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset