Hyppää sisältöön

Valtionhallinto hyväksyy toistaiseksi myös Eurooppa-normia vastaamattomia vanhempia verkkolaskuversioita

Henkilö työskentelee kannettavalla tietokoneella.Valtio pystyy lähettämään Eurooppa-normin mukaisia laskuja, mutta ottaa toistaiseksi vastaan myös Eurooppa-normia vastaamattomia, vanhempia verkkolaskuversioita.

Euroopan unionin (EU) verkkolaskudirektiivin mukainen verkkolaskulaki ohjaa yritysten ja julkishallinnon laskutusta sähköiseen muotoon. Laki hankintayksiköiden ja elinkeinonharjoittajien sähköisestä laskutuksesta (241/2019) astuu voimaan 1. päivä huhtikuuta 2020. Tämän lain nojalla valtionhallinnolla on valmius lähettää ja ottaa vastaan verkkolaskuja, joiden tietosisältö vastaa Eurooppa-normia.

Yrityksiä ja elinkeinonharjoittajia kannustetaan siirtymään Eurooppa-normin mukaiseen laskutukseen mahdollisimman pian. Valtionhallinto ymmärtää kuitenkin koronaviruksen mukanaan tuomat haasteet yritykselle ja on päättänyt omalta osaltaan helpottaa yritysten selviämistä hyväksymällä toistaiseksi myös Eurooppa-normia vastaamattomia, vanhempia verkkolaskuversioita.

– Tämä on yksi konkreettinen keino, jolla Suomen valtio tukee koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa olevia yrityksiä sekä palvelusektorilla toimivia, Valtiokonttorin maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen sanoo.

Uuden 1.4 2020 voimaan astuvan lain mukaan hankintayksiköllä ja elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada pyynnöstä lasku toiselta yritykseltä lain määrittelemässä sähköisen laskun muodossa. Lisäksi laskun tulee sisältää tiettyjä pakollisia laskutustietoja, joita Suomen laki ei ole tähän mennessä vielä vaatinut.

Kansallisista verkkolaskuformaateista uusimmat kuvaukset (Finvoice 3.0 ja TEAPPSXML 3.0) vastaavat eurooppalaista standardia.

Lisätietoja:
maksuliikepäällikkö Keijo Kettunen, puh. 0295 502 408, keijo.kettunen(at)valtiokonttori.fi
johtava taloushallinnon asiantuntija Pirjo Ilola, puh. 0295 502 081, pirjo.ilola(at)valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset