Hyppää sisältöön


Valtiokonttorin puitesopimukset sotainvalidien hoidosta Esperin kanssa päättyvät

Valtiokonttorin puitesopimukset sota- ja sotilasinvalidien hoitopalveluista päättyvät Esperi Care Oy:n kanssa.

Esperin Lounais-Suomen puitesopimus jää voimaan. Sopimusten päättyminen ei siten koske niitä Valtiokonttorin asiakkaita, jotka ovat Lounais-Suomen Aluehallintoviraston toimialueella olevissa Esperin toimipisteissä.

– Puitesopimuksiin kuuluu oikeus irtisanoa sopimukset ilman perustetta päät-tymään kuuden kuukauden kuluttua ja sitä oikeutta olemme nyt käyttäneet. Asiasta ei ole tämän enempää kommentoitavaa, toteaa apulaisjohtaja Hanna Koskinen Valtiokonttorista.

Asiakkaiden ei edellytetä siirtyvän nykyisestä hoitopaikastaan

Niissä Esperin toimipisteissä, joita sopimusten päättyminen koskee, on hoidettavana kolme Valtiokonttorin asiakasta. Valtiokonttori ei edellytä heidän siirtyvän nykyisestä hoitopaikastaan.

Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään, vaan Valtiokonttori on heihin kirjeitse yhteydessä järjestääkseen heidän hoitonsa joko samassa hoitopaikassa tai toisessa hoitopaikassa sen mukaan, mitä asiakas omaisineen toivoo.

Sopimusten päättyminen ei koske muita asiakkaita

Valtiokonttori korvaa myös sotainvalidien kunnallista laitoshoitoa ja palveluja kunnalliseen palveluasumiseen. Sopimusten päättyminen ei vaikuta näihin asiakkaisiin.

Rintamaveteraanit eivät kuulu Valtiokonttorin kustantaman hoidon piiriin, joten sopimusten päättyminen ei vaikuta myöskään heihin.

Sotainvalidien ja rintamaveteraanien kuntoutuspalveluiden sopimukset Espereissä jatkuvat ennallaan.

Lisätietoja:

apulaisjohtaja Hanna Koskinen, puh. 0295 50 3328

palvelupäällikkö Tiina Kyttälä, puh. 0295 50 2737

Muuta aiheeseen liittyvää