Hyppää sisältöön

Tiedolla johtamisen tila kunnissa -selvityksen tulokset julkistetaan 12.9.2023  

Millainen on tiedolla johtamisen kypsyystaso Suomen kuntakentässä, ja mitä haasteita kunnat tiedolla johtamisessa kohtaavat?

Valtiokonttorin koordinoimassa selvityksessä kartoitettiin tiedolla johtamisen kypsyystasoa kunnissa. Selvitys on osa julkisen hallinnon tiedolla johtamisen kypsyystasoselvitystä, jonka edellinen osa toteutettiin valtionhallinnossa syksyllä 2022. Keväällä 2023 toteutettuun selvitykseen osallistui 11 kuntaa ja kaupunkia eri puolilta Suomea, ja sen toteuttivat Creatido Oy ja Tampereen yliopisto yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa.

Selvityksen mukaan tiedolla johtamisen kypsyystaso on aavistuksen korkeampi kunnissa kuin valtionhallinnossa. Kunnat kohtaavat saman tyyppisiä haasteita muun muassa tiedolla johtamisen kokonaiskuvan jäsentämisen sekä moninaisten tietojärjestelmien suhteen kuin valtionhallinnon organisaatiotkin. Toisaalta vahvoina osa-alueina erottuivat ihmisten ja organisaatioiden johtaminen.

Tuloksista valmistuva yhteenvetoraportti julkaistaan kuntamarkkinoiden aattona 12.9 järjestettävässä hybriditilaisuudessa. Tilaisuudessa kuullaan selvityksen tuloksista Creatido Oy:n toimitusjohtaja Jani Listenmaan kertomana. Ohjelmassa on myös selvitykseen osallistuneiden kuntien paneelikeskustelu, jossa Development Planner Saija Karnisto-Toivonen (Salo), raportointiasiantuntija Kaisu Paavola (Jyväskylä) ja kaupunginjohtaja Oskari Auvinen (Kangasala) keskustelevat selvityksen löydöksistä, tiedolla johtamisen saralla kohtaamistaan haasteista ja hyvistä käytännöistä. Keskustelun moderoi yliopistonlehtori Pasi Hellsten Tampereen yliopistosta. Lisäksi valtiovarainministeriön kommenttipuheenvuoro peilaa selvityksen tuloksia julkisen hallinnon tiedolla johtamisen tavoitteisiin.

Live-tilaisuuteen Työ2.0Labiin Helsinkiin ti 12.9. klo 14-16 mahtuu 50 osallistujaa, minkä lisäksi osallistuminen on mahdollista etänä. Live-tilaisuuteen sisältyy myös verkostoitumistilaisuus. Ilmoittaudu mukaan tapahtumasivulla!

Lisätietoja antavat:
Emma Partanen, Creatido Oy, emma.partanen@creatido.fi
Henje Kasslin, Valtiokonttori, henje.kasslin@valtiokonttori.fi
Olli Ahonen, Valtiokonttori, olli.ahonen@valtiokonttori.fi
Jussi Myllärniemi, Tampereen yliopisto, jussi.myllarniemi@tuni.fi

 

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset