Hyppää sisältöön

Tietokiri

Julkishallinto tiedolla johtamisen edelläkävijäksi!

  • Tietokirissä vahvistamme valtionhallinnon tiedolla johtamisen kulttuuria. #Tietokiri syntyi tarpeesta tehdä parempia päätöksiä jatkuvasti monimutkaistuvassa maailmassa, jossa tieto lisääntyy joka hetki. Julkisilla toimijoilla on vastuu oikean tiedon tuottajina ja hyödyntäjinä. Haluamme olla tietoon perustuvan päätöksenteon edelläkävijöitä. Päätöksen perusta on parempi, kun se perustuu laadukkaaseen, monipuoliseen tietoon ja sen analyysiin.

  • Tietokirin toimintatapa

    Vuonna 2017 alkanut Tietokiri-hankkeen ensimmäinen vaihe saatiin onnistuneesti päätökseen loppuvuodesta 2019. Tietokiri jatkui heti ensimmäisen vaiheen päätyttyä seuraavaan vaiheeseen.

    Jatkohankkeen (v. 2020–2021) tavoitteena on vakiinnuttaa ja laajentaa Tietokirissä aloitettuja palveluita (mm. yhteinen tietoalusta, analysointipalvelut ja Tutkihallintoa.fi) sekä luoda ja ottaa käyttöön informaation hallintamalli.

    Teemme töitä ketterästi kokeilukulttuurin hengessä.

    Tutustu Tietokiriin hankesivustolla >

  • Toimijat Tietokirin takana

    Tietokirissä tiivistä yhteistyötä tekevät muun muassa valtiovarainministeriö, Valtiokonttori, Palkeet, Hansel, Maanmittauslaitos, HAUS ja DigiFinland.

    Valtiokonttori vastaa hankekokonaisuudesta ja koordinoinnista. Valtiovarainministeriö ohjaa hanketta strategisella tasolla.