Hyppää sisältöön

Valtiontalouden laskelmia kätevästi, vaikka kesäasunnolta

kansikuva

”Tavoitteenamme on yhdistää ensimmäistä kertaa kaksi erilaista laskentastandardia eli kaikki on oikeasti uutta.”

 

Konsernilaskennan asiantuntija Vesa Kananen kertoo, millaista on työskennellä valtion tilinpäätöksen ja konsernilaskennan kehittämisen parissa.

Valtion kirjanpitojärjestelmä heijastaa yhteiskuntaa. Kun maailma muuttuu, myös tilinpäätös uudistuu. Jotta valtiontaloudesta voitaisiin saada parempi kokonaiskuva, nykyiseen tilinpäätökseen sisällytetään talousarviotalouden lisäksi myös rahastot ja liikelaitoskonsernit vuodesta 2024 eteenpäin.

– Sidosryhmät katsovat, että nykyinen valtiontaloutta koskeva raportointi ei ole riittävää läpinäkyvän kuvan saamiseksi valtiontalouden kokonaisuudesta. Sen vuoksi tilinpäätöstä täydennetään konsernilaskelmilla valtion ja erityistehtäväyhtiöiden yhdistelmästä sekä valtiokonsernin kattavilla konsernilaskelmilla, Kananen kertoo innostuneena.

– Tavoitteenamme on yhdistää ensimmäistä kertaa kaksi erilaista laskentastandardia eli kaikki on oikeasti uutta. Tehtävässä ei voi kuin oppia. Käsillä olevia asioita on tosi paljon ja tehtävässä saa toden teolla testata omia priorisointitaitojaan, Kananen kuvailee.Nykyistä tehtäväänsä konsernilaskennan uudistamishankkeessa hän kuvailee ainutkertaiseksi mahdollisuudeksi, joka tarjoaa uuden oppimista myös pitkän uran erilaisissa taloushallintotehtävissä niin valtiolla kuin yritysmaailmassa tehneelle konkarille.

Monia työkavereita eri organisaatioista

Konsernilaskennan asiantuntijoiden työ on neuvottelua, oman laskentaosaamisen kasvattamista ja onnistuneita kompromisseja. Ensimmäisessä vaiheessa kehitetään talousarviotalouden, rahastotalouden ja valtion liikelaitoskonsernien muodostaman kokonaisuuden tilinpäätöslaskelmia. Kehitystyötä tehdään sidosryhmien kanssa tiiviissä yhteistyössä.

Tieto johtamisen ja päätöksenteon perustaksi

Valtion tilinpidossa suunnittelua, seurantaa ja raportointia kehitetty tulosohjauksen ja tulosbudjetoinnin ja raportoinnin suuntaan. Tiedon monimuotoisuus ja moniulotteisuus on lisääntynyt valtavasti. Eri lähteistä koottu tieto muuttuu hyödyntämisen kohteeksi, kun tiedon sisältö ja rajoitteet ymmärretään ja tieto osataan ottaa päätöksenteon ja johtamisen lähtökohdaksi.

Työt sujuvat mistä päin Suomea tahansa

Vapaa-ajallaan huumorintajuinen ja työssään jämpti Kananen liikkuu luonnossa niin kalojen, marjojen, sienten kuin riistankin perässä. Oma koira on kaikessa mukana aina korvasienien etsimisestä kuhaverkkojen nostamiseen. Kanasen mielestä parasta työssä Valtiokonttorissa ovat kollegat, uuden oppiminen ja joustava etätyömahdollisuus.

– Pidän lähes unelmana mahdollisuutta tehdä töitä, vaikka kesäasunnon terassilta käsin. Työtyytyväisyysmittarit näyttävät samaa kuin minkä aistii jokainen päivä. Valtiokonttorissa on kiva olla töissä ja esimiestyöhön on oikeasti panostettu. Se on nykymaailmassa todella kannattava investointi, maaseudulla viihtyvä Kananen iloitsee.

Miten työtoverisi kuvailisivat sinua?

– Tässä vastauksessa juksasin eli kysyin apua. Työtoverini kuvailivat minua muun muassa seuraavilla sanoilla: kokonaisuuksia katsova, optimistinen, lunki ja astiapesukoneen asennuspalveluiden hankinnan erityisasiantuntija, Vesa kertoo tuttu hymy kasvoillaan.

Tutustu konsernilaskenta kehittämiseen: Kattava kokonaiskuva valtiontaloudesta

Valtiokonttorissa on parhaillaan avoinna kaksi taloushallintoasiantuntijan määräaikaista tehtävää valtion konsernilaskennan kehityshankkeessa. Vaiheissa toteutettava valtion konsernilaskennan kehityshanke tähtää valtiokokonaisuuden nykyistä laajempaan taloudelliseen kokonaistarkasteluun. Tämä on tilaisuus päästä osallistumaan ainutlaatuiseen kehitystyöhön ja kehittää omaa osaamistasi entisestään. Myös valtion sisäinen tehtäväkiertojärjestely on mahdollinen tehtäviä täytettäessä. Tutustu tehtäviin valtiolle.fi-sivustolla.

 

 

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset