Hyppää sisältöön

Valtion henkilöstökertomus 2022 on julkaistu

Valtion henkilöstökertomus tarjoaa tietoa valtion budjettitalouden piirissä olevan henkilöstön tilasta. Tiedot perustuvat pääasiassa valtiotyönantajan käytössä olevaan Tahti-rekisteriin, johon kootaan tiedot valtion virastojen ja laitosten palvelussuhteista. Aineisto ei sisällä yliopistojen eikä valtion liikelaitosten henkilöstötietoja.

TÄSTÄ HENKILÖSTÖKERTOMUKSEEN (PDF)

Palvelussuhteiden määrä kasvoi 1 759:llä

Valtion budjettitalouden virastoissa työskenteli vuoden 2022 joulukuussa 79 989 henkilöä. Vuoden 2021 joulukuuhun verrattuna palvelussuhteiden määrä kasvoi 1759 henkilöllä. Vuosi 2022 on kuudes perättäinen vuosi, kun valtion budjettitalouden henkilöstön määrä kasvaa. Valtion budjettitalouden henkilöstöstä noin 18 prosenttia työskenteli määräaikaisessa palvelussuhteessa vuonna 2022. Määräaikaisten palvelussuhteiden osuus on kasvanut seitsemänä vuonna perättäin.

Rekrytoinnit valtiolla

Henkilöstökertomuksen teemaosiossa tarkastellaan valtion rekrytointeja vuonna 2022. Valtiolla oli yhteensä 7 624 rekrytointia vuonna 2022. Rekrytoinneissa haettiin työntekijöitä 10 731 palvelussuhteeseen. Rekrytointeihin saatiin yhteensä 139 523 hakemusta. Rekrytoinneista oli tunnistettavissa 363 monipaikkaista rekrytointia. Kaikkiin valtion rekrytointeihin tuli hakemuksia työpaikkaa kohden keskimäärin noin 15. Monipaikkaisiin rekrytointeihin tuli hakemuksia työpaikkaa kohden keskimäärin noin 25.

Lisätietoja

Jani Varjonen, raportointiasiantuntija, Valtiokonttori (analysointipalvelut@valtiokonttori.fi)

Kohderyhmä: Viranomaiset

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset