Hyppää sisältöön

Tiedote: Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2. klo 16.15

Kustannustuen hakuaikaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Toivomme, että kaikki yritykset, joille kustannustuki on tarkoitettu, hakevat tukea.

Hakemuksen tulee olla sähköisessä palvelussa tallennettuna ja lähetettynä 26.2.2021 klo 16.15 mennessä. Hakemus kannattaa kuitenkin lähettää hyvissä ajoin, sillä kustannustukea ei voi hakea määräajan umpeutumisen jälkeen.

Hakupalvelussa on tällä hetkellä noin 1 700 keskeneräistä, lähettämätöntä hakemusta. Myös nämä hakemukset tulee lähettää määräaikaan mennessä, jotta ne käsitellään.

Jos yrityksellä ei ole mahdollisuutta hakea kustannustukea sähköisesti, hakemuksen voi lähettää myös postitse. Tällöin hakemuksen on oltava perillä Valtiokonttorin kirjaamossa viimeistään 26.2.2021 klo 16.15.

Valtiokonttori palvelee

Valtiokonttorin sivustolta löytyy hakuohjeet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, video-ohje hakemuksen täyttämisestä, tallenne kustannustuki-webinaarista sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Tuen määrää ja minimitukisumman (2 000 euroa) täyttymistä voi arvioida laskurilla sekä taulukon avulla.

Kustannustuen puhelinpalvelu palvelee arkisin klo 9-15 numerossa 0295 50 3050.

Kustannustukea maksettu lähes 115 miljoonaa euroa

Kustannustukea on voinut hakea Valtiokonttorista 21.12.2020 lähtien. Valtiokonttori on maksanut kustannustukea tähän mennessä lähes 115 miljoonaa euroa. Kustannustukea on myönnetty noin 4 500 yritykselle ja keskimääräinen maksumäärä yritystä kohden on noin 25 000 euroa.

Ajantasaista tietoa kustannustukihakemusten määrästä ja tehdyistä päätöksistä löytyy Tilastoja kustannustuesta -sivulta. Raportti päivittyy joka arkipäivä.

Lisätietoja medialle:

Jyri Tapper, toimialajohtaja, puh. +358 295 502 950

Etsitkö näitä?

Kustannustuen palvelusivu >

Tilastoja kustannustuesta >

Usein kysyttyä kustannustuesta >

Sähköinen asiointipalvelu >

Kohderyhmä: Yhdistykset ja järjestöt Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset