Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kokemukset kustannuslaskentamallista

Suomen ympäristökeskus (SYKE) määritteli valtion yhteisen kustannuslaskentamallin omaan käyttöönsä vuonna 2018. Kustannuslaskentamallin käyttöönotolla tavoiteltiin kustannuslaskennan tuottamiseen liittyvää työajan säästöä sekä tietojen läpinäkyvyyttä niin lopputulosten kuin laskentaperiaatteidenkin osalta. Lisäksi raportointia haluttiin kehittää enemmän johdon tarpeisiin.

Uuden laskentamallin käyttöönoton yhteydessä myös seurantatarkkuus ja -tavat määriteltiin osin uudelleen yhteistyössä substanssin edustajien kanssa. Myös laskujen tiliöintiä helpotettiin, sillä osa kustannuksista voidaan kohdentaa vyöryttämällä.

Kustannuslaskentamallin käyttöönotto ei vaatinut uutta tietojärjestelmää. Kustannuslaskenta hoituu Excelissä ja Kiekussa ja kaikki talousraportointi on keskitetysti Kiekussa. Jatkossa kustannuslaskenta tehdään kolmannesvuosittain ja tuloksista raportoidaan johdolle.

Voit tutustua SYKE:n kokemuksiin tarkemmin alla olevan case-esittelyn kautta:

SYKE CASE- ESITTELY

 

◄ Kaikki uutiset