Hyppää sisältöön

Seuraava Valtio Expo järjestetään 5. toukokuuta 2020 – teemana maailman paras hallinto

Valtionhallinnon suurin vuotuinen tapahtuma Valtio Expo järjestetään seuraavan kerran tiistaina 5. toukokuuta 2020 Marina Congress Centerissä Helsingissä.

Valtiokonttorin järjestämä messutapahtuma esittelee valtionhallinnon ajankohtaisimmat aiheet ja tarjoaa verkostoitumispaikan valtionhallinnon asiantuntijoille. Vuoden 2020 Valtio Expon teemana on Maailman paras hallinto – tiedolla ja taidolla. Tapahtuman ohjelma valmistuu ensi vuoden alkupuolella.

”Pääministeri Rinteen hallitusohjelman mukaan Suomessa on ja tulee olla maailman paras julkinen hallinto. Tämä on kiehtova mutta kunnianhimoinen tavoitetaso, jota ei saavuteta tai ylläpidetä ilman nykyaikaista tiedon hyödyntämistä ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Valtio Expo on osaltaan edistämässä tätä työtä”, avaa Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen tulevan tapahtuman teemaa.

Viime keväänä Valtio Expoon osallistui yli 1 500 valtionhallinnon asiantuntijaa ja näytteilleasettajien edustajaa. Tapahtumassa oli yhteensä 74 näytteilleasettajaa, jotka esittelivät palvelujaan valtionhallinnolle.

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen alkaa 4. syyskuuta

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen käynnistyy keskiviikkona 4.9.2019 klo 9.00. Näytteilleasettajille on varattu reilut 70 paikkaa. Varmista paikkasi ja ilmoittaudu heti mukaan ensi vuoden tapahtumaan! Kannattaa toimia nopeasti, sillä paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Nopeimmat ilmoittautujat voivat varata tapahtumasta osaston lisäksi myös tietoiskun ja esittää toiveita osastopaikastaan. Niin osastopaikkoja kuin tietoiskuja on rajallinen määrä, ja ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Valtiokonttori pyrkii huomioimaan toiveet mahdollisuuksien mukaan.

Näytteilleasettajan osallistumismaksu on alakertaan 3 150 euroa + alv ja yläkertaan 2 550 euroa + alv. Tietoiskun hinta on 1 050 euroa + alv. Osallistumismaksun lisäksi WS-Expogroup laskuttaa kaikilta näytteilleasettajilta osaston vuokran ja mahdolliset muut erikseen tilattavat palvelut (esim. osaston rakentaminen).

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen (avautuu 4. syyskuuta klo 9.00)

Kevään 2020 Valtio Expon vieraat voivat ilmoittautua tapahtumaan vasta ensi vuoden alkupuolella, mutta ajankohta kannattaa varata jo nyt kalentereista.

Katso tunnelmia vuoden 2019 Valtio Exposta >>>

Lisätiedot:

Asiakaspäällikkö Ismo Tikka, puh. 050 409 4032
Viestintäasiantuntija Nina Parkkulainen, puh. 0295 50 2027
Sähköposti: valtio.expo (at) valtiokonttori.fi (osoitteeseen voi lähettää myös ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaan)

Kohderyhmä: Viranomaiset Yhdistykset ja järjestöt Yritykset ja yhteisöt

Muuta aiheeseen liittyvää

◄ Kaikki uutiset