Hyppää sisältöön

Valtiokonttorista annettua lakia muutetaan – lausuntoaikaa 26.10. asti

Valtiovarainministeriössä on valmisteltu hallituksen esitystä Valtiokonttorista annetun lain muuttamiseksi sekä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta (Palkeet) annettavaksi laiksi. Hallituksen esitysluonnoksia on valmisteltu yhteistyössä Valtiokonttorin ja Palkeiden kanssa.

Valtiokonttorin henkilöstöhallintoon liittyvissä tehtävissä on tapahtunut muutoksia, kun osa henkilöstöhallinnon tehtävistä siirrettiin 1.10.2018 alkaen Palkeisiin. Esityksessä ehdotetaan Valtiokonttorista annetun lain muuttamista tältä osin. Lisäksi ehdotetaan, että Valtiokonttori tuottaisi jatkossa julkisen hallinnon analysointi- ja raportointipalveluja sekä saisi tehtävän hoitamisen edellyttämät tiedon ylläpito-, käyttö- ja hallinnointioikeudet.

Hallituksen esitysluonnos on lausunnoilla 26.10.2018 saakka ja lain on tarkoitus tulla voimaan 1.3.2019.

Lakihankkeesta valtiovarainministeriön sivuilla >

Suora linkki lausuntopyyntöön (pdf) >

Ks. myös Tietokiri-sivustolla 1.10.2018 julkaistu uutinen aiheesta >

◄ Kaikki uutiset