Hyppää sisältöön

Valtiokonttori jatkaa Green Officena

Valtiokonttorin Ekoryhmällä on ilo ilmoittaa, että Valtiokonttorin Green Office -sertifikaatti
on uusittu kolmeksi seuraavaksi vuodeksi.

Vuonna 2010 saamamme sertifikaatti on kannustanut Valtiokonttoria organisaationa jatkamaan ympäristötyötä jatkuvan kehittämisen askelin ja innostamaan henkilöstöä vihreisiin tekoihin monin tavoin. Torstaina 16.5. WWF:n pitämässä tarkastuksessa käytiin läpi kaikki Green Office -kriteerit ja tehtiin tarkastuskierros toimitiloissa aina henkilöstöravintolan astianpalautuksesta taukotilojen keittiöiden, kahviautomaattien ja siivouskärryjen sisällön kautta jätehuoneeseen saakka.

Saimme hyvää palautetta ja erinomaisia kehittämisehdotuksia. Varsin vihreäksi remontoidussa toimitalossa on välillä ollut Ekoryhmän mielikuvituksella tekemistä, kun on pohdittu, miten jatkuvaa kehittämistä voidaan edistää. Hyvä tarkastaja antoi eväitä eteenpäin.

Tämän vuoden ”suuri” tavoite on saada muovinkeräys toimimaan. Paljon riippuu siitä toimijasta, joka hoitaa jätteenkäsittelymme. Pallo on tällä hetkellä Senaatti-Kiinteistöillä.

Pienin askelin eteenpäin!

 

Muuta aiheeseen liittyvää

Ei uutisia

◄ Kaikki uutiset