Hyppää sisältöön

Erityisryhmien kuntoutus eli eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutus

  • Erityisryhmien kuntoutuksen piiriin ovat voineet hakeutua alempana luetelluissa Suomen sotiin liittyvissä tehtävissä palvelleet henkilöt. Hakuaika palvelun piiriin on kaikilta osin päättynyt. Emme voi valitettavasti hyväksyä enää uusia henkilöitä palvelun piiriin millään perusteella. Asiasta säädetään Laissa eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta >

  • Kuntoutusoikeuden piiriin kuuluvat henkilöt

    1. Tunnuksettomat: Henkilöt, joille olisi annettu jokin rintamaveteraaneille tarkoitetuista tunnuksista (rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus tai rintamatunnus), jos he olisivat hakeneet tunnusta sen hakemiselle asetetussa määräajassa eli vuoden 1994 loppuun mennessä. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2004.
    2. Ulkomaalaiset vapaaehtoiset: Henkilöt, jotka vuosien 1939-1945 sotien aikana ovat palvelleet ulkomaalaisina vapaaehtoisina osallistuen varsinaisiin sotatoimiin Suomen puolustusvoimien joukoissa ja jotka asuvat joko Suomessa tai entisen Neuvostoliiton alueella. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2004.
    3. Miinojen raivaajat: Henkilöt, jotka ovat osallistuneet vuosina 1945-1952 puolustusvoimien alaisina merimiinojen raivaukseen tai raivausesteiden purkamiseen merivoimien alusyksiköissä tai maamiinojen raivaukseen Pohjois-Suomessa. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2004.
    4. Sairaanhoitotehtävissä palvelleet: Henkilöt, jotka vuosien 1939-1945 sotien aikana ovat palvelleet sairaanhoitotehtävissä puolustusvoimien hoitopaikoissa. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2004.
    5. Asevelvolliset: Henkilöt, jotka 1939-1945 sotien aikana ovat palvelleet puolustusvoimien koulutuskeskuksissa asevelvollisuuslain nojalla määrättyinä. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2004.
    6. Karjanajajat: Henkilöt, jotka 1939-1945 sotien aikana ovat toimineet karjan evakuointitehtävissä. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2006.
    7. Partisaani-iskujen uhrit: Henkilöt, jotka ovat 1939-1945 sotien aikana joutuneet partisaani-iskujen uhreiksi. Hakuaika palvelun piiriin päättyi 31.12.2006.

  • Kuntoutusoikeuden edellytykset

    Kuntoutusta voidaan myöntää hakijalle, jonka katsotaan olevan kuntoutuksen tarpeessa. Laitoskuntoutusjakso voidaan Valtiokonttorin harkinnan mukaan jakaa myös aviopuolison kanssa. Kuntoutusmaksusitoumuksia annetaan eduskunnan vuosittain tarkoitukseen varaaman määrärahan rajoissa.

    Kuntoutusoikeus on

    • henkilöillä, jotka ovat saaneet Sota-arkistosta todistuksen palvelustaan; huom. todistusta Sota-arkistosta ei voi enää hakea
    • ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla ja
    • henkilöillä, jotka ovat saaneet Valtiokonttorilta kertakorvauksen partisaani-iskujen perusteella.

    Karjan evakuointitehtävään osallistuneiden ja partisaani-iskujen uhrien, jotka eivät olleet hakeneet kertakorvausta määräaikaan mennessä, tuli hakea Valtiokonttorilta kuntoutusoikeutta 31.12.2006 mennessä. Tämän jälkeen kuntoutusoikeutta ei enää myönnetä.

    Sota-arkiston todistuksen tai Valtiokonttorin antaman päätöksen (partisaanien uhrit, karjan evakuoimistehtävissä olleet) myötä kuntoutusoikeuden saaneet ovat oikeutettuja laitos-, päivä- ja avokuntoutukseen. Kuntoutus vastaa rintamaveteraanien kuntoutusta (L 1184/1988).

  • Kuntoutushakemus

    Kuntoutusoikeuden saaneet voivat hakea kuntoutusta toimittamalla Valtiokonttorille oheisen kuntoutushakemuksen. Hakemuksen liitteenä tulee olla lääkärinlausunto. Lääkärinlausunnon hankkimisesta aiheutuneita kustannuksia ei korvata.

    Erityisryhmien kuntoutushakemus >

    Kuntoutushakemuslomakkeita on saatavissa Valtiokonttorin lisäksi terveyskeskuksista ja kunnan veteraanikuntoutusasioita hoitavista palvelupisteistä.

  • Kuntoutusoikeuden rajoitukset

    Kuntoutusta lain eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta nojalla eivät voi saada ne, joilla on oikeus saada kuntoutusta

    • rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988),
    • sotilasvammalain (404/1948),
    • liikennevakuutuslain (460/2016),
    • työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) tai
    • maatalousyrittäjien työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) tai näitä vastaavan aikaisemman lain perusteella.