Kuinka rajoitustoimien kohteena olevan liiketoiminnan osuus yrityksen koko liiketoimnnasta määritellään?

Kustannustuen viidennellä ja kuudennella kierroksella tuki on tarkoitettu erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtumatoimialoille, joiden osalta koronapandemian jatkuminen ja pandemian hallintaan liittyvät rajoitustoimenpiteet ovat aiheuttaneet edelleen tukitarvetta. Lisäksi tukikelpoisia ovat muut yritykset, jotka ovat kärsineet pandemian hallintaan liittyneiden rajoitusten vaikutuksesta. Valtiokonttori on julkaissut näiden tukien haun yhteydessä toimialalistauksen, jonka mukaan yritys voi määrittää rajoitustoimien kohteena olevan liiketoimintansa. Rajoitustoimien kohteena oleva liiketoiminta voidaan kattamattomien kiinteiden kustannusten tuessa lähtökohtaisesti määrittää samoilla perusteilla, yrityksen tai konserniin kuuluvan yrityksen päätoimialan mukaan.

Aiheeseen liittyvät sisällöt