Valtiokonttori järjestää kunnille, hyvinvointialueille sekä järjestelmätoimittajille ja palvelukeskuksille ajankohtaiskatsauksia talousraportoinnin ajankohtaisista asioista. Kaikille avoimiin tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat hyötyvänsä niistä. Ajankohtaiskatsauksiin osallistuu Valtiokonttorin asiantuntijoiden lisäksi myös kuntien ja hyvinvointialueiden raportoimien tietojen tietomääritysten ylläpidon yhteistyöryhmän jäseniä ja tiedonkeruuviranomaisten asiantuntijoita, joilta on mahdollista kysyä talousraportoinnista.
Ajankohtaiskatsaus järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa. Katsauksista toinen järjestetään kunnille ja kuntayhtymille sekä toinen hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille. Syksystä 2026 lähtien järjestelmätoimittajille ja palvelukeskuksille ei järjestetä enää erillisiä tilaisuuksia, vaan aiemmin järjestelmätoimittajien ja palvelukeskusten tilaisuuksissa käsitellyt teemat ja aiheet sisällytetään osaksi kuntien ja hyvinvointialueiden tilaisuuksia. Samalla tilaisuuksien nimi muuttuu aamukahvitilaisuuksista ajankohtaiskatsauksiksi. Ajankohtaiskatsausten ajankohdat ja poikkeukset on lueteltu alla olevassa aikataulussa.
Ajankohtaiskatsausten Teams-liittymislinkit sekä kevät-kesän sekä syksyn 2026 katsausten ajankohdat löytyvät alta. Ajankohtaiskatsausten materiaalit löytyvät tästä Google Drive-kansiosta.
Kuntien ja kuntayhtymien talousraportoinnin ajankohtaiskatsaukset
Teams-liittymislinkki- Syksyn 2026 ajankohtaiskatsausten ajankohdat:
Keskiviikkona 9.9.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 7.10.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 4.11.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 2.12.2026 klo 9–10 - Kevään 2027 ajankohtaiskatsausten ajankohdat:
Keskiviikko 13.1.2027
Keskiviikko 10.2.2027
Keskiviikko 10.3.2027
Keskiviikko 7.4.2027
Keskiviikko 5.5.2027
Keskiviikko 2.6.2027
Hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien talousraportoinnin ajankohtaiskatsaukset
Teams-liittymislinkki- Syksyn 2026 katsausten ajankohdat
Keskiviikkona 23.9.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 21.10.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 18.11.2026 klo 9–10
Keskiviikkona 16.12.2026 klo 9–10 - Kevään 2027 ajankohtaiskatsausten ajankohdat:
Keskiviikko 27.1.2027
Keskiviikko 17.2.2027
Keskiviikko 24.3.2027
Keskiviikko 21.4.2027
Keskiviikko 19.5.2027
Keskiviikko 16.6.2027
Järjestelmätoimittajien ja palvelukeskusten talousraportoinnin ajankohtaiskatsaukset
Teams-liittymislinkki- Syksystä 2026 lähtien ei pidetä enää erillisiä ajankohtaiskatsauksia järjestelmätoimittajille ja palvelukeskuksille vaan järjestelmätoimittajien ja palvelukeskusten tilaisuuksien sisällöt sisällytetään jatkossa kuntien ja hyvinvointialueiden ajankohtaiskatsauksiin.
Huomaathan ettei ajankohtaiskatsauksia järjestetä seuraavina ajankohtina:
- Syksy 2026:
Keskiviikkona 16.9.2026 (Kuntamarkkinat, ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 30.9.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 14.10.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 28.10.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 11.11.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikko 25.11.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikko 9.12.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 23.12.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 30.12.2026 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
- Kevät 2027:
Keskiviikkona 20.1.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 3.2.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 24.2.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 3.3.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 17.3.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikko 14.4.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikko 28.4.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 12.5.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 26.5.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 9.6.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
Keskiviikkona 23.6.2027 (ei ajankohtaiskatsausta tällä viikolla)
- Syksyn 2026 ajankohtaiskatsausten ajankohdat:
