Velanhallintaa 1Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta, kassanhallinnasta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Valtiovarainministeriö antaa Valtiokonttorille vuosittain velan- ja kassanhallintaa koskevan ohjeistuksen, jonka puitteissa Valtiokonttori toimii rahoitusmarkkinoilla. Valtiokonttori vastaa myös valtion suhteista luokituslaitoksiin.

Valtion lainanotolla rahoitetaan erääntyvä valtionvelka ja mahdollinen valtion talousarvion alijäämä. Valtiokonttori toteuttaa lainanoton laskemalla pankkien välityksellä liikkeeseen lyhyitä velkasitoumuksia ja laina-ajaltaan yli vuoden pituisia sarjaobligaatioita ja muita lainoja. Valtionvelan päämarkkinatakaajapankit pitävät yllä sarjaobligaatioiden jälkimarkkinakaupankäyntiä: ne ovat sitoutuneet antamaan lähes kaikille sarjaobligaatioille osto- ja myyntihintoja. Näitä sarjaobligaatioita kutsutaan valtion viitelainoiksi.

Valtionvelan ostajat eli sijoittajat ovat muun muassa eläkeyhtiöitä, sijoitusrahastoja ja vakuutuslaitoksia. Lainanotto tapahtuu kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla: sekä välittäjinä toimivat pankit että sijoittajat tulevat suurimmaksi osaksi Suomen ulkopuolelta. Valuuttakurssiriskiä lainanottoon ei liity, sillä koko valtionvelka on valuuttasuojausten jälkeen euromääräistä.

Valtion velanhallinnassa korostuu ajantasainen ja kattava riskienhallinta. Hallinnoitavat riskit ovat markkinariski, rahoitusriski, luottoriski, oikeudelliset ja toiminnalliset riskit sekä malliriski.

Lisätietoja valtion velanhallinnasta ja luottoluokituksista osoitteessa valtionvelka.fi.