Hyppää sisältöön

Valtio Expo 2022

10.05.2022 08:00-16:00

Järjestäjä:Valtiokonttori
Paikka:

Marina Congress Center, Helsinki

Valtionhallinnon suurin vuotuinen tapahtuma Valtio Expo järjestetään seuraavan kerran tiistaina 10. toukokuuta 2022. Tänä keväänä Valtio Expo palaa parin vuoden tauon jälkeen Marina Congress Centeriin. Luvassa on tuttuun tapaan laaja kattaus kiinnostavia puheenvuoroja ja tietoiskuja, messutunnelmaa kahteen kerrokseen levittäytyvällä näyttelyalueella sekä mukavia – vihdoin taas kasvokkaisilla – kohtaamisia ja keskusteluja uusien ja vanhojen tuttujen kanssa.

Teemana Tulevaisuuden hallinto uudistusten aallokossa

Millaiset muutoksen megatrendit ja digitalisaation tuulet vaikuttavat matkaamme kohti tulevaisuuden horisontteja? Miten julkisen hallinnon yhteinen strategia ja esimerkiksi koronakarikosta saadut opit auttavat meitä navigoimaan vakaasti yhteiseen suuntaan? Millaista on olla valtiolla töissä nyt ja tulevaisuudessa? Entä millaisia ajatuksia orkesterin johtamisesta tai datan hyödyntämisestä voi saada johtamiseen?

Tänä keväänä Valtio Expossa purjehditaan uudistusten aallokossa. Teemaa kartoitetaan ja evästetään päivän aikana monista eri näkökulmista. Tarjolla on herätteleviä ajatuksia, oppeja ja kokemuksia mm. johtamisesta, taloudesta, vastuullisuudesta, digitalisaatiosta, tiedolla johtamisesta, työelämän muutoksista ja työnantajakuvasta. Valtionhallinnon asiantuntijoiden lisäksi tapahtumassa kuullaan tuttuun tapaan herätteleviä ajatuksia myös hallinnon ulkopuolelta. Innostavia näkökulmia ohjelmakokonaisuuteen tarjoilevat myös tapahtumassa mukana olevat näytteilleasettajat omissa tietoiskuissaan. Pääsalissa tuulta purjeisiin puhaltaa viestinnän moniosaaja, toimittaja ja yrittäjä Anna Sorainen.

Tapahtuman ohjelmaa voi seurata myös verkon välityksellä Valtio Expon virtuaalisella tapatuma-alustalla. Ohjelmatallenteet löytyvät alustalta tapahtuman jälkeen kahden viikon ajan, joten kiinnostaviin puheenvuoroihin pääsee palaamaan vielä tapahtuman jälkeenkin.

KÄY TUTUSTUMASSA VALTIO EXPO 2022 OHJELMAAN, PÄÄPUHUJIIN JA NÄYTTEILLEASETTAJIIN >

Ilmoittaudu mukaan!

Osallistujien ilmoittautuminen Valtio Expo 2022 -tapahtumaan on käynnissä. Valtio Expo on osallistujille maksuton, mutta osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä. Osallistujamäärä paikan päällä Marinassa on rajattu, mutta ohjelmaa on mahdollista seurata myös verkon välityksellä. Linkki tapahtuman verkkoalustalle lähetetään ennen tapahtumaa kaikille ilmoittautuneille, myös tapahtumaan paikan päällä osallistuville. Muistathan siis ilmoittautua ajoissa, osallistuit sitten paikan päällä tai etänä! Huomaathan, että Valtio Expo -tapahtuma on tarkoitettu ainoastaan valtionhallinnossa työskenteleville sekä tapahtumassa mukana olevien näytteilleasettajien edustajille.

Ilmoittaudu mukaan tästä >
Ilmoittautuminen sulkeutuu perjantaina 6.5.2022.

Mikäli ilmoittauduit osallistujaksi paikan päällä mutta suunnitelmasi muuttuvat, käythän peruuttamassa live-osallistumisesi, jotta paikka vapautuu seuraavalle.

Lisää tietoa tapahtumasta löydät osoitteesta valtioexpo.fi.

Nähdään Valtio Expossa!

 

Muuta aiheeseen liittyvää