Valtiokonttori antaa ehdotuksen valtion tilinpäätökseksi valtiovarainministeriölle maaliskuun loppuun mennessä.

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle Hallituksen vuosikertomuksen perustuslain 46 §:ssä säädettynä kertomuksena hallituksen toiminnasta, valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta sekä niistä toimista, joihin hallitus on eduskunnan päätösten johdosta ryhtynyt. Valtion tilinpäätös liitetään osaksi Hallituksen vuosikertomusta.

Hallituksen vuosikertomus 2020 >
Hallituksen vuosikertomus 2019 >
Hallituksen vuosikertomus 2018 >
Hallituksen vuosikertomus 2017 >
Hallituksen vuosikertomus 2016 >
Hallituksen vuosikertomus 2015 >

Valtiokonttorin ehdotukset valtion tilinpäätökseksi

Aiempina vuosina julkaistuja ehdotuksia valtion tilinpäätökseksi voi tiedustella valtion keskuskirjanpidosta osoitteesta kkp@valtiokonttori.fi.