• Mitä?

    Työsuojelu on turvallisuusjohtamista ja yhteistoimintaa, jota toteutetaan jokaisella työpaikalla. Vastuu työpaikan turvallisuudesta ja terveydestä on työnantajalla.
    Työturvallisuuslain (738/2003) perusvaatimus on, että työ ei saa aiheuttaa terveyden menettämisen vaaraa. Tämän takaamiseksi työnantajan velvollisuutena on huolehtia mm.

    • työn vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista
    • työolojen seurannasta
    • toimenpiteistä vaarojen vähentämiseksi ja työolojen parantamiseksi.

    Turvallisuutta parannetaan työpaikalla yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Työntekijöiden tulee noudattaa työnantajan antamia ohjeita ja määräyksiä ja välttää epäasiallista käyttäytymistä. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa puutteista ja epäkohdista esimiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle tai työsuojelupäällikölle.
    Laissa on määritelty yleisten säännösten lisäksi työtä ja työolosuhteista koskevia tarkempia säännöksiä, jotka koskevat mm.

    • ergonomiaa, fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kuormittavuutta ja eräitä työn vaaroja koskevat säännökset
    • työpaikan ja työympäristön rakenteita
    • kemiallisia, fysikaalisia ja biologisia tekijöitä ja vaarallisten aineiden käyttöä
    • koneiden, työvälineiden ja muiden laitteiden turvallisuutta
    • onnettomuuden vaaran torjuntaa, pelastautumista ja ensiapua
    • henkilöstötiloja.

    Työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään laissa työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojelun yhteistoiminnasta (44/2006). Lain perusteella on sovittu valtion työsuojelun yhteistoimintasopimus (28.3.2010), jonka perusteella virastot tekevät omat työsuojelun yhteistoimintasopimuksensa.

    Valtion työelämäneuvottelukunta: työsuojelutoiminnan vastuut ja roolit > 

  • Työsuojelun toimijat

    Tavoitteena on edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä vuorovaikutusta ja taata jokaiselle mahdollisuudet vaikuttaa työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevien asioiden käsittelyyn. Työsuojelun yhteistoimintaorganisaatio on työnantajan apuna toimiva asiantuntijaelin.

    Työsuojelupäällikkö toimii työnantajan sijaisena ja aloitteellisena yhteistoiminnassa, ellei viraston tai kyseisen työpaikan ylin johtaja ole itse työsuojelupäällikkö.

    Työsuojeluvaltuutetut, varatyösuojeluvaltuutetut ja työsuojeluasiamiehet toimivat henkilöstön edustajina ja työsuojelun asiantuntijoina. Asiantuntijuutta kasvatetaan kouluttautumalla työsuojelukursseilla ja verkostoitumalla muiden organisaatioiden työsuojeluasiantuntijoiden kanssa.

    Työoloihin ja turvallisuuteen liittyviä asioita on hyödyllistä käsitellä työpaikalla osana arkityötä mm. kehityskeskusteluissa ja työpaikkapalavereissa.

    Työterveyshuolto toimii työpaikan asiantuntijana työterveyteen liittyvissä asioissa. Työterveyshuoltolaki (1383/2001) ja sen perusteella annetut säädökset määrittävät työterveyshuollon tehtäviä ja työterveysyhteistyötä. Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuulu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto kuten

    • työpaikkaselvitys eli työn terveydellisten olojen selvittäminen
    • terveystarkastukset
    • työkyvyn seuranta ja tukeminen.

    Sairaanhoitopalvelut kuuluvat työnantajan vapaaehtoisesti hankkimaan työterveyshuoltoon. Valtion henkilöstön työterveyshuolto -ohjeessa/määräyksessä määritellään valtiolla sovittujen työterveyshuoltopalvelujen sisältöä.

    Valtion työsuojelun yhteistyöryhmä

    Työsuojelun yhteistyöryhmä tukee valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumista ja työsuojelutoiminnan kehittämistä.

    Valtion työsuojelupäälliköistä ja -valtuutetuista koostuva yhteistyöryhmä aloitti toimintansa vuonna 2016. Ryhmässä on mukana myös valtiovarainministeriön, Valtiokonttorin, valtion henkilöstöjärjestöjen ja Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen edustajat.

    Työsuojelun yhteistyöryhmän jäsenet valitaan vaaleilla. Ehdolle voivat asettua valtiolla työsuojelupäällikön ja -valtuutetun tehtävissä toimivat henkilöt, joilla on äänioikeus oman ryhmänsä vaaleissa. Vaalien järjestämiseen käytetään työsuojeluhenkilörekisterissä olevia tietoja.

    Yhteistyöryhmässä on maksimissaan 10 jäsentä, joista viisi toimii työsuojelupäällikköinä ja viisi työsuojeluvaltuutettuina. Ryhmän toimikausi on kaksi vuotta ja se valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

    Tutustu valtion työsuojelun yhteistyöryhmään Valtiolla.fi -sivustolla

    Työsuojeluhenkilörekisteri

    Valtion organisaatiot ilmoittavat työsuojeluhenkilörekisteritietonsa sähköiseen palveluun. Palvelua ylläpitää Työturvallisuuskeskus (TTK). Palvelusta saa myös otteen työsuojeluhenkilörekisteristä. Työsuojeluhenkilörekisterin ilmoituksia ei toimiteta Valtiokonttoriin.

    Lue aiheesta lisää välilehdeltä Työsuojeluhenkilörekisteri.

    Lue lisää työsuojelun koulutustarjonnasta välilehdeltä Koulutustarjonta.

  • Verkostoituminen

    Valtiokonttorin tehtävänä on tukea työelämää valtion virastoissa ja ministeriöissä kehittävien henkilöiden verkostoitumista.

    Valtion työelämän kehittäjiä ovat kaikki, jotka aktiivisesti osallistuvat työyhteisönsä tai valtion yhteisön edellytysten kehittämiseen. Tällaisia tehtäviä on esimerkiksi työsuojeluhenkilöstöllä, Kaiku-kehittäjillä, työterveyshuollon parissa työskentelevillä, kuntoutusyhdyshenkilöillä, henkilöstökoordinaattoreilla ja henkilöstötoimen työntekijöillä – sinä olet yksi meistä.

    Tavoitteena on ajankohtaisiin asioihin perehdyttäminen, hyviksi koettujen käytänteiden jakaminen ja vertaistuen saaminen. Kaikkein tärkeintä on näkyminen ja toimiminen omalla työpaikalla ja siellä tapahtuva verkostoituminen kaikkien työelämää ja koko henkilöstön työhyvinvoinnin edellytyksiä rakentavien kesken.

  • Työsuojeluosaamisen kehittäminen

    Työsuojelun yhteistoimintaa lähdetään rakentamaan alusta: työsuojelua koskevan osaamisen kehittämisestä. Työpaikalla on sovittava työsuojelutehtävissä tarvittavan työvälineiden – kuten kirjallisuuden – hankkimisesta.

    Aloita näistä

    Työsuojelun perusteiden verkko-oppimismateriaali

    Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet ovat laatineet hyvän materiaalin työsuojelun perusteiden opiskeluun. Se löytyy eOppivasta: https://www.eoppiva.fi/koulutukset/tyosuojelun-perusteet-suomessa/

    Keskeiset tietolähteet käytännön työsuojelutoimintaan

    Käytännön vinkkejä ja ohjeita löydät eritoten Työterveyslaitoksen, Työturvallisuuskeskuksen ja työsuojeluhallinnon nettisivuilta.

    Työympäristön suunnittelusta ja sisäilmaongelmista löytyy edellä mainittujen lisäksi tietoa ja nimenomaan valtioyhteisölle suunnattuja toimintaohjeita Senaatin sivuilta.

  • Mistä on kyse?

    Valtion organisaatiot ilmoittavat työsuojeluhenkilörekisteritietonsa Työturvallisuuskeskuksen (TTK) palveluun. Palvelusta saa myös otteen työsuojeluhenkilörekisteristä.

    Kirjautumisosoite TTK:n työsuojeluhenkilörekisteriin on www.ttkrekisteri.fi >.

    Työsuojeluhenkilörekisteriin ilmoitetaan kaikki työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa tarkoitetut työpaikat sekä työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut, työsuojeluvaravaltuutetut, työsuojelutoimikunnan tai vastaavan jäsenet sekä lisäksi työterveyshuoltopalvelujen tuottaja. Lisäksi on mahdollisuus halutessaan ilmoittaa ammattiliiton jäsenyystieto.

    Ilmoitusvelvollisuus rekisteriin perustuu lakiin: Laki työsuojeluhenkilörekisteristä (1039/2001) ja Laki työsuojeluhenkilörekisteristä annetun lain muuttamisesta (876/2014).

    Työpaikan työsuojelupäällikkö (tai muu työnantajan valtuuttama henkilö) on vastuussa työpaikkaa ja henkilöitä koskevien tietojen ja niissä tapahtuneiden muutosten ilmoittamisesta rekisteriin.

    Virastot huolehtivat ilmoituksista ja tietojen päivityksestä myös viraston nimen muuttuessa, viraston toiminnan päättyessä tai virastojen yhdistyessä.

    Huomioithan nämä

    • Valtion työpaikat ilmoittavat rekisteriin aina sen viraston työnantajatunnuksen (VHS), johon työpaikka kuuluu.
    • Jos olet rekisteröidyn työpaikan uusi työsuojelupäällikkö tai työpaikat ovat yhdistyneet, ota yhteys Työturvallisuuskeskukseen: rekisteri@ttk.fi.

    Tarkemmat ohjeet rekisteriin ilmoittamisesta ovat TTK:n palvelussa.

    Lisätietoja:

    Rekisterin ylläpito ja tekniset kysymykset: Työturvallisuuskeskus, rekisteri@ttk.fi, Aila Anttila puh. 09 6162 6241 ja Jonna Purje puh. 09 6162 6271

    Valtionhallinnon erityiskysymykset: Valtiokonttori, tyosuojelu@valtiokonttori.fi.