Työtilat ja työtavat muuttuvat. Osa tiloista jää kulttuuriperinnöksi, monet katoavat. Tämä muutos toistaa itseään kuin loputon jatkuvuuden illuusio. Mutta mitä tapahtuu, kun arkkitehtuurin lupaus pysyvyydestä kohtaa työn rytmin, joka on jatkuvaa muutosta?

Tila ei ole vain tausta arjelle. Se vaikuttaa siihen, miten teemme työtä, kohtaamme toisemme ja koemme kuuluvamme yhteisöön. Työtilat heijastavat kulttuuriamme ja samalla muokkaavat sen suuntaa. Juuri tätä tasapainoa arkkitehti Anis Souissi joutui pohtimaan jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan, kun hän sai tehtäväkseen suunnitella 5x5x5 metrin tyhjän tilan kahdelle ihmiselle. Ennen kuin sai piirtää ensimmäistäkään viivaa, piti kirjoittaa heidän tarinansa.

Ajatus jäi elämään: tila ei ole vain fyysinen rakenne, vaan osa ihmisten kokemusta kuulua johonkin. Kun tilat muokkaavat käyttäytymistä, ne muokkaavat myös työtä. Ja työ on muuttunut. Se ei ole enää sidottu yhteen paikkaan, vaan kulkee kaupungin ja globaalin maailman rytmissä.

Työtila paljastaa enemmän kuin arvaamme

Toimistot ja digitaaliset alustat ovat aikamme peilejä. Ne paljastavat, mitä pelkäämme menettävämme ja mitä haluamme säilyttää. Kun katsomme työtiloja, katsomme samalla itseämme: yksilöitä, jotka etsivät vapautta, ja yhteisöjä, jotka etsivät yhteenkuuluvuutta.

Siinä missä Souissi lähestyy tilaa arkkitehtuurin ja kaupunkirakenteen kautta, henkilöstön kehittämispäällikkö Elsi Vuohelainen kääntää katseen tilojen sisälle työn arkeen, yhteisöllisyyteen ja osaamisen kehittämiseen. Hybridityön aikakaudella työtilat eivät enää määritä, missä työtä tehdään, vaan miten se koetaan.

Kokemus rakentuu siitä, miltä tuntuu astua tilaan, jossa joku keskittyy tiiviisti, toinen kysyy ja kolmas jää juttelemaan. Jossain lojuu eilinen kahvikuppi, työpöydällä unohtunut keltainen post-it-lappu ja avotyötilan päässä joku nauraa liian kovaa. Kokemus on myös sitä, miten tila tukee jaksamista: miten valo osuu pöydälle, miten ilma liikkuu, ja miten ympäristö auttaa keskittymään ja palautumaan.

Suomessa hybridityö on yleistynyt nopeammin kuin monissa muissa maissa. OECD:n tilastojen mukaan suomalaiset tekevät etätöitä enemmän kuin useimmat eurooppalaiset. Tämä tekee suomalaisista työpaikoista eräänlaisen laboratorion sille, miten tilat ja kulttuuri sopeutuvat muutokseen.

Ajattelu rakentuu yhdessä

Vuohelainen ja Souissi lähestyvät tiloja eri suunnasta, mutta jakavat yhteisen ajatuksen: toimiston on oltava enemmän kuin paikka, jossa tehdään töitä. Souissi korostaa fyysisen tilan merkitystä. Sitä, miten arkkitehtuuri voi tukea ihmisten välistä kohtaamista ja yhteistä ajattelua. Vuohelainen puolestaan painottaa etä- ja hybridityön vaatimuksia.

Hybridityössä yhteiset tilat eivät vain yhdistä ihmisiä, vaan ne kutovat yhteen ajatuksia, jotka muuten jäisivät erilleen. Ajattelu tarvitsee tilaa – ei vain fyysisesti, vaan myös sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan ajattelu on prosessi, joka rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Ei ole sattumaa, että suomalaisessa kognitiotieteessä ja aivotutkimuksessa on vahvaa kiinnostusta yhteiseen ajatteluun ja jaettuun huomioon. Suomalainen koulutus ja yhteisöllinen oppiminen ovat pitkään korostaneet sitä, että ymmärrys syntyy yhdessä. Tämä voi luoda tunteen jatkuvuudesta, vaikka todellisuudessa muutos on pysyvää. Sama jännite näkyy myös työtiloissa: ne voivat tukea yhteisöllisyyttä, mutta niiden on samalla sopeuduttava uusiin vaatimuksiin.

Yhteiskunta suosii yksilöllisyyttä, mutta työ tarvitsee yhteyttä

Hybridityö on paljastanut syvemmän jännitteen. Miten yhdistää yksilön vapaus ja yhteisön voima niin, että ne eivät kilpaile keskenään vaan vahvistavat toisiaan? Tämä kysymys haastaa myös käsityksemme luottamuksesta ja siitä, miten se rakentuu, säilyy ja kantaa muuttuvissa työelämän rakenteissa.

”Suomalainen yhteiskunta on todella yksilökeskeinen ja yksilön etu helposti korostuu asioista keskusteltaessa. Se haastaa yhdessä tekemistä. Työyhteisöissä tarvitaan entistä tietoisempaa panostusta yhteisten tavoitteiden kirkastamiseen. Kun osa työntekijöistä on etänä ja osa toimistolla, yhteisöllisyyden rakentaminen vaatii aktiivista työtä niin fyysisissä kuin digitaalisissakin ympäristöissä”, Vuohelainen sanoo.

Tasapaino on yhteiskunnallinen haaste, sillä kulttuurit ja yhteiskunnat elävät jatkuvasti uusien ilmiöiden paineessa. Ne rakentuvat vuorovaikutuksesta, valtasuhteista ja erilaisten ryhmien tarpeista, jotka eivät aina kohtaa. Historiallisesti tasapainon puute on johtanut konflikteihin, eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen. Työtilojen suunnittelu onkin osa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.

Tilat voivat olla yhteiskunnan hiljaisia vastauksia

Rakennettu ympäristö kantaa mukanaan samoja jännitteitä kuin yhteiskunta. Souissi näkee arkkitehtuurin keinona vastata niihin. Arkkitehtuurissa tasapaino ei ole pelkkää visuaalista harmoniaa, vaan kykyä sovittaa yhteen ihmisten tarpeet, tilojen toimivuus ja muunneltavuus sekä kestävät ratkaisut.

”Tasapaino on tapa ajatella kokonaisuutta ja yksityiskohtia rinnakkain. Suunnittelussa se tarkoittaa kykyä nähdä rakennus sekä kaupunkikuvassa että ihmisen arjessa eli miten se istuu ympäristöönsä ja miltä se tuntuu, kun siihen astuu. Jokainen ovenkahva, valaistusratkaisu tai akustinen pinta vaikuttaa siihen, millaiseksi tila koetaan. Tasapaino syntyy, kun nämä elementit tukevat toisiaan”, Souissi jatkaa.

 

Kun budjetti ohjaa kynää, ihminen unohtuu

Taloudellisen voiton tavoittelu ja luonnonvarojen liikakäyttö hidastavat kestävää rakentamista. Kustannusten kasvu ja markkinoiden epävarmuus ohjaavat suunnittelua kohti nopeita ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Samalla hybridityö hakee muotoaan. Ristiriita haastaa sekä suunnittelijat, jotka etsivät kestäviä ratkaisuja, että työkulttuurin kehittäjät, jotka yrittävät luoda tiloja ja tapoja muuttuvaan työelämään. Miten rakentaa tiloja ja toimintatapoja, jotka kestävät aikaa, tukevat ajattelun vapautta ja mahdollistavat arjen kohtaamiset?

Kun työelämä muuttuu nopeammin kuin arjen käytännöt ja työpaikkojen rakenteet ehtivät mukautua, tarvitaan uudenlaista herkkyyttä sekä tiloihin että toimintatapoihin. Souissin mukaan arkkitehdin tehtävä ei tulevaisuudessa ole vain suunnitella tilaa. Hänen roolinsa on myös tunnistaa yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kulttuurisia muutoksia, kehittää niihin ratkaisuja ja tuoda tapauskohtaisia ehdotuksia aiempaa orgaanisemmalla tavalla.

Samaan aikaan työelämän kehittäjät etsivät vastauksia siihen, millaiset tilat synnyttävät luottamusta ja arjen spontaaneja kohtaamisia, jotka pitävät yhteisön elävänä. Tulevaisuuden työelämä vaatii uudenlaista tilallista ajattelua: ei vain tehokkuuden, vaan myös merkityksellisyyden näkökulmasta – tiloja, jotka eivät ainoastaan järjestä arkea, vaan antavat sille identiteetin.

Tilat paljastavat työkulttuurin ytimen

Tilat vaikuttavat siihen, miten ihmiset kohtaavat ja toimivat yhdessä. Samalla tilat kertovat tarinaa työn merkityksestä. Vuohelainen muistuttaa, että tilasuunnittelun ymmärrys näkyy siinä, miten ratkaisut tukevat arjen käytäntöjä ja ihmisten kokemusta. Työkulttuuri muotoutuu arvoista, ihmisistä ja pienistä valinnoista, myös siitä, millaisia kohtaamisia tila mahdollistaa ja millaisen tunnelman se luo.

”Arkkitehtuuri kadottaa merkityksensä, kun ihmisten tarpeet jäävät varjoon. Suunnittelua ohjaa silloin egottoman vapauden illuusio tai usein käytettyjen ratkaisujen toistaminen ilman, että uusia suuntauksia tai kriittistä keskustelua todella analysoidaan”, Souissi arvioi.

Vanhat teollisuusrakennukset elävät uutta aikaa

Yksi konkreettinen esimerkki ajassa elävästä suunnittelusta löytyy vanhoista teollisuus-, tehdas- ja varastorakennuksista, joissa Souissi näkee valtavaa potentiaalia uusina työympäristöinä. Hänen mukaansa näillä rakennuksilla on oma historiallinen identiteettinsä. Niiden korkeat huonetilat ja avoimet pohjaratkaisut tekevät niistä muuntojoustavia ja valmiita vastaamaan tulevaisuuden työtilojen ja asumisen tarpeisiin.

Souissi korostaa, että samaa ajattelutapaa tulisi soveltaa myös uusiin toimistorakennuksiin ja muuhun rakennettuun ympäristöön. Tilat tulisi suunnitella alusta alkaen pitkän elinkaaren ja muunneltavuuden näkökulmasta, jotta ne voivat palvella muuttuvia kaupunkien tarpeita myös vuosikymmenten päästä.

Tämä nostaa esiin laajemman kysymyksen siitä, miten suunnittelu vaikuttaa työelämän kehitykseen. Viime kädessä tilasuunnittelussa tehdyt ratkaisut eivät muotoile vain nykyhetkeä, vaan ohjaavat myös sitä, millaiseksi tulevaisuus voi rakentua.

”Suunnittelussa pitäisi uskaltaa kysyä, millaista työtä haluamme mahdollistaa ja millaista emme”, Vuohelainen täydentää.

Tilat eivät ole kaikille samanlaisia

Herkkyys tarkoittaa ymmärrystä siitä, että eri työtehtävät vaativat erilaisia tiloja. Samalla on tärkeää huomata, että ihmiset hahmottavat tilaa eri tavoin riippuen työn luonteesta tai yhteisön toimintatavoista. Filosofi Judith Butlerin mukaan tila ei ole koskaan täysin neutraali. Se vaikuttaa siihen, kuka kokee kuuluvansa joukkoon ja kuka jää ulkopuolelle.

Käytännöllisyyden lisäksi tilasuunnittelu on myös eettistä ja poliittista. Se voi vahvistaa tai horjuttaa roolien rajoja ja vaikuttaa siihen, miten identiteetit rakentuvat työyhteisössä. Miten tämä näkyy työelämässä, ja mitä se merkitsee arjessa?

”Asiakastyötä tekevä viettää päivänsä videopuheluissa, kun taas tiimityössä korostuu läsnäolo ja yhdessä kehittäminen. Sama tila voi merkitä vapautta, näkyvyyttä ja spontaaniutta tai kuormitusta, hälyä ja keskeytyksiä. Tilat eivät saisi ohjata työtä yhteen muottiin”, Vuohelainen sanoo.

Paikallisuus antaa tiloille luonteen

Tilojen suunnittelu vaatii kulttuurista rikkautta ja ymmärrystä. Souissi on kartuttanut niitä elämällä ja työskentelemällä eri puolilla maailmaa, tarkkaillen, miten ihmiset rakentavat arkeaan erilaisissa ympäristöissä. Pohjoismaiden ja Afrikan kokemukset ovat opettaneet hänelle, että ilmasto ja paikallisuus määrittävät tiloja: esimerkiksi valon määrä ohjaa sekä materiaalivalintoja että tilojen käyttöä.

”Jokaisen arkkitehdin tai suunnittelijan tulee jatkuvasti olla tarkkailija ja tutkia erilaisia elinympäristöjä. Täytyy tutustua erilaisiin tapoihin elää ja ajatella. Se rikastuttaa luovaa ajattelua inhimillisempään suuntaan ja laajentaa suunnittelijan ilmaisukeinoja, jolloin on helpompi löytää sopivimmat ratkaisut”, Souissi kiteyttää ajatuksensa.

Työtilat lupausten ja muutoksen keskellä

Työelämä ja arkkitehtuuri ovat osa ihmisyyden illuusion tarinaa. Työ luo ihmisille rytmin arkeen, hyvinvointia ja syyn etsiä seuraavaa tunnustusta. Suomalainen modernismi puolestaan lupasi tasa-arvoa ja hyvinvointia. Elämme nyt keskellä muutosta, joka tulee näyttämään mihin suuntaan yhteiskunta ja työtilojen muoto kehittyvät. Mutta mitä nykyiset työtilat lupaavat?

Souissi visioi tulevaisuuden työelämää niin sanottuna puolinomadina arkena, jossa ihmiset vähitellen kasvavat globaaleiksi kansalaisiksi. Hänen mukaansa pääkonttori ja yhteistyö kumppaneiden kanssa säilyvät edelleen yhteisen työn ytimessä, jolloin syntyy synergiaa ja ryhmähenkeä. Etätyön mahdollisuus eri puolilta maailmaa tuo työntekijöille uusia kokemuksia ja näkökulmia, jotka rikastuttavat organisaation yhteistä ajattelua. Tämä näkyy arjessa konkreettisesti.

”Etätyötä voisi tehdä osan työajasta, esimerkiksi kesämökiltä, matkoilta tai kotoa. Kun etätyö näyttäytyy vapautena rytmittää arkea satunnaisesti uudelleen, koti voi säilyttää laatunsa ja energiansa turvapaikkana – rauhallisena tilana, jollainen se on aina ollut”, Souissi hahmottelee piirtäen samalla muistivihkoonsa.

Työn tulevaisuus ei mahdu yhteen tilaan

Ajatus kodin ja työn rinnakkaisuudesta liittyy laajempaan kysymykseen yhteistyön merkityksestä ihmiskunnassa. Yhteistyöllä on ollut valtava rooli yhteiskuntien ja kulttuurien kehityksessä kautta ihmiskunnan historian. Kuten filosofi Hannah Arendt on todennut, ihmisyys ilmenee ennen kaikkea toiminnassa ja yhdessäolossa.

Tätä näkökulmaa jatkaa Vuohelainen, joka näkee tulevaisuuden työelämän intensiivisempänä, vaativampana ja samalla kiehtovampana. Teknologia vie meitä eteenpäin, mutta luovuus ja kyky nähdä toisin pysyvät ihmiselle ominaisina. Etätyö voi joustavoittaa työn sijaintia, mutta todellinen kansainvälinen yhteistyö syntyy edelleen kohtaamisista, yhteisestä ajasta ja jaetuista prosesseista.

”Maailma on täynnä monimutkaisia ongelmia, joita kukaan ei ratkaise yksin. Siksi yhteiset prosessit ja rajat ylittävä vuorovaikutus korostuvat. Tulevaisuuden työelämässä olemme yhä enemmän globaaleja kansalaisia”, Vuohelainen ajattelee.

Työ ei ole vain verkostoja ja teknologiaa. Se tarvitsee myös tiloja, jotka tukevat ihmistä ja kasvua.

Miltä tila tuntuu, kun se ymmärtää sinua?

Ehkä siltä, että se ei mittaa, vaan mahdollistaa. Uudenlaisen työkulttuurin rakentaminen vaatii tiloja, jotka kestävät keskeneräisyyttä ja sallivat kokeilun. On uskallettava astua hetkeksi syrjään ja katsoa asioita eri näkökulmasta kuin muut ympärillä. Vasta silloin alkaa näkyä se, mitä ei muuten huomaisi.

”Tila voi luoda yhteenkuuluvuutta, identiteettiä ja mukavuutta. Se auttaa yksilöä ja yhteisöä kasvamaan turvassa”, Souissi sanoo.

Vuohelainen nyökkää ajatukselle ja pohtii, että tilojen tulisi tukea työelämän muutosta jo etukäteen. Arkkitehtuuri ei kuitenkaan yksin ratkaise ristiriitaa tehokkuuden ja inhimillisyyden välillä.

”Tarvitaan kulttuuria, joka uskaltaa hidastaa, kuunnella ja kohdata. Useimmat työtilat on rakennettu suoritusta varten, eivät ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Kun tila ja toimintatavat yhdessä avaavat tilaa luottamukselle, työ saa aivan toisenlaisen merkityksen. Lopulta työtilojen arvo näkyy siinä, auttavatko ne ihmisiä löytämään toisensa ja tekemään asioita, joita kukaan ei saa aikaan yksin”, Vuohelainen innostuu.

Souissi uskoo, että vain sellainen arkkitehtuuri, joka mukautuu tulevaisuuden tarpeisiin ja on ihmisille niin merkityksellistä, että he haluavat vaalia sitä, voi joskus kasvaa kulttuuriperinnöksi. Hän puhuu nimettömästä laadusta – määrittämättömästä ominaisuudesta, joka tekee tilasta elävän ja kestävän.

”Rakennammeko todella jotain, jonka tulevaisuus haluaa säilyttää?” Souissi kysyy.

Kysymys jää ilmaan – kutsuna, haasteena ja ehkä hiljaisena alkuna uudelle tavalle kuvitella työtä.

****

Teksti ja kuvat: Henni Purtonen
Etusivun kuva US Architects Oy:n ikkunasta Mestaritalossa: Anis Souissi

Anis Souissi on suomalaistunisialainen arkkitehti ja US Architects Oy:n toinen perustajista. Aiemmin Souissi toimi ARCO:ssa suunnittelujohtajana ja pääarkkitehtina Espoon Keilaniemenportin hankkeessa, jossa valmistuu yksi maailman korkeimmista puurakenteisista toimistorakennuksista. Hänen työnsä yhdistää kestävät ratkaisut, kulttuuriperinnön ja ihmislähtöisen kaupunkitilan kehittämisen. Vuonna 2023 hänet palkittiin OPUS Oy:n kanssa Carthage Museum UNESCO -kohteen kansainvälisessä kilpailussa.

Elsi Vuohelainen on Valtiokonttorin henkilöstön kehittämispäällikkö, joka innostuu osaamisen kehittämisen lisäksi myös yhdessä tekemisen mahdollistamisesta ja toimivista työyhteisöistä. Hän on tarkastellut ja kehittänyt työelämän oppimismahdollisuuksia uransa aikana yhteensä kahden vuosikymmenen ajan niin valtionhallinnon kuin korkeakoulumaailman näkökulmista.